fbpx Siirry sisältöön

Järkyttävä pääsiäisyllätys pääsykokeisiin ahkerasti lukeville nuorille – ministerin tukea nuorille kaivataan

Eilen saatu tieto siitä, ettei koronavirusepidemian vuoksi korkeakoulujen perinteisiä pääsykokeita järjestetä, oli ahkerasti lukeville nuorille järkytys. Ammattikorkeakoulujen valintakoe järjestetään etänä. Yliopistojen kohdalla yhtenäistä korvaajaa perutuille kokeille ei ole, vaan kukin yliopisto ratkaisee tilanteen tilanteen mukaan. Toteutettavista valintatavoista on luvattu tiedottaa huhtikuun loppuun mennessä.

Nuoret tarvitsevat nyt vahvaa tukea ja viipymättä tarkkaa tietoa pääsykokeiden järjestämisestä. Moni nuori laittanut viestiä, että olo on kuin löysässä hirressä roikkuisi, kun kevään yhteishaussa hakeneet joutuvat odottamaan täydessä epätietoisuudessa jopa kolme viikkoa. Tilanne on raskas taakka nuorille, jotka ahkeroivat pääsykokeita varten, joiden toteutumisesta ei ole mitään takeita. Moni on lukenut kuukausi- ja jotkut vuositolkulla opiskelupaikan saadakseen ja nyt työ uhkaa valua hukkaan. Nuoret tarvitsevat tukea ja pian tiedon siitä mitä yliopistot aikovat tehdä.

Pelkkä todistusvalintaan siirtyminen laittaisi nuoret hakijat tilanteeseen, mihin eivät ole voineet varautua ja kovalla tavalla murskaisi ison joukon nuorten unelmia. Nuoret ovat tehneet yhteisvalinnan sen pohjalta, että pääsykokeet järjestetään. Nuorten oikeusturvan ja oikeudenmukaisen kohtelun turvaamiseksi on välttämätöntä, että korkeakoulut löytävät innovatiivisesti tavat järjestää pääsykokeet. Poikkeuksellinen tilanne edellyttää, että pääsykokeita järjestään sähköisesti. korkeakoulut tarvitsevat vahvan tuen vaativassa tilanteessa.

Tiede- ja kulttuuriministeriltä on nyt lupa odottaa johtajuutta tässä haastavassa tilanteessa, eikä piilottelua korkeakoulujen autonomian takana. Tilanne koskettaa yli 150 000 hakijaa. Ministerin pitää taistella nuorten oikeusturvan toteutumiseksi. Ministeri voisi luvata määrärahoja, ettei pääsykokeet jää voimavarapuutteen takia järjestämättä. Ministeriön on koordinoitava kokonaisuutta ja haettava ratkaisuja valintamenettelyihin yhteistyössä korkeakoulujen kanssa niin, etteivät nuoret joudu odottamaan enää yhtään pidempään.

Sivistysvsliokunnan jäsenenä saan paljon opetukseen liittyviä viestejä ja eilen niitä tuli rytinällä nuorilta mutta myös heidän vanhemmiltaan. He kokevat jäävänsä yksin suuren huolensa kanssa. Otimme pääsykoeasiaan heti eilen kantaa kokoomuksen sivistusvaliokuntaryhmän voimin. Esitimme, että nyt  tarvitaan nopeita ratkaisuja, joilla koronaviruksesta aiheutuvat haitat opiskelijavalintoihin voidaan minimoida.

Esitimme sisäänottomäärien kasvattamista, jotta yhä useampi nuori pääsee korkeakouluun sisään onnellisena päätöksenä tälle raskaalle keväälle. Tähän on hallituksen varattava myös lisämäärärahat korkeakouluille.

Kokoomus esittää korkeakoulujen sisäänottomäärien kasvattamista – SARI SARKOMAA

Yliopistot ja ammattikorkeakoulut päättivät: Perinteisiä valintakokeita ei tänä keväänä järjestetä muilla kuin pienillä aloilla, kokeita siirretään verkkoon - Politiikka | HS.fi

Yliopistojen kevään valintakokeet muuttuvat – perinteiset kokeet korvataan vaihtoehtoisilla valintatavoilla - Unifi

Ammattikorkeakoulujen valintakoe järjestetään etäkokeena - Arene

Follow by Email
Facebook
LinkedIn
Instagram