Siirry sisältöön

Hallitus hukkaamassa Saaristomeren pelastamisrahat!

Kokoomuksen kansanedustajat Sari Sarkomaa, Sari Multala ja Saara-Sofia Sirén vaativat ympäristöministeri Krista Mikkosta huolehtimaan, että budjettiriihessä tehdään päätöksiä vakavasti sairaan Saaristomeren pelastamiseksi. Edustajat vaativat, että ravinnepäästöjen vähentämishankkeisiin hallituskaudelle sovitut 250 miljoonaa euroa suunnataan vaikuttavimpiin toimiin sen sijaan, että rahat hajasijoitettaisiin moniin pieniin hankkeisiin. 

”Lounais-Suomen ravinnevalumat ovat nousseet koko Itämeren alueen kriittiseksi rehevöitymisen hotspotiksi. Siksi toimia tulisi kohdentaa tälle alueelle. Rahaa on ja kyse on siitä, onko tahtoa kohdentaa ne vaikuttavasti. Meremme on pelastettavissa, mutta se vaatii historiallista käännettä ravinnekuormituksessa”, edustajat toteavat. 

Lisääntyvät sateet ja lumettomat talvet kasvattavat ravinnevalumia maalta. Viime talvena Itämereen valui ennätyksellinen ravinnekuorma. Suomen ympäristökeskuksen ennusteen mukaan ilmastonmuutos voi pahimmillaan kasvattaa fosforin huuhtoumaa Saaristomeren valuma-alueen pelloilta 50 prosenttia.

”Maamme fosforiravinteiden tarve saataisiin lähes katettua kotimaisen karjatalouden lantojen sisältämällä fosforiravinteilla. Siksi olisi järkevää luoda kestävällä tavalla toimiva orgaanisten lannoitteiden kiertotalousmarkkina. Tästä hyötyvät maatilat ja Saaristomeri sekä koko Itämeri”, edustajat toteavat.

Edustajat vaativat, että hallituksen on tehtävä samalla päätökset, joilla turvataan vesiensuojelun tehostamisohjelman mukaisesti ravinnevalumien ehkäisy hyödyntämällä peltojen kipsikäsittelyä, rakennekalkituksia sekä kuitulietteitä.

”Teimme viime eduskuntakaudella päätöksen mittavasta Itämeren pelastamisohjelmasta. Vakava tosiasia on, että jo päätetyn lisäksi tarvitsemme suojelutoimiin ripeästi lisää vaikuttavuutta. Ympäristöministerin ja koko maan hallituksen on nähtävä, että vaikuttavammat toimet ovat välttämättömiä myös siksi, että ilmastonmuutos kasvattaa Itämeren rehevöitymistä”, edustajat päättävät.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa 050 511 3033

Sari Multala 040 531 7104

Saara-Sofia Sirén 050 513 2051