Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa: Terapiatakuu osaksi hallituksen budjettiriihessä puimia työllisyystoimia

Tiedote 15.9.2020

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa vetoaa hallitukseen, jotta se ottaisi terapiatakuun toteuttamisen osaksi työllisyystoimia, joista hallitus päättää budjettiriihessä. Ilman panostamista mielenterveyspalveluihin on vaikea saavuttaa hallitusohjelman tavoitetta 75 prosentin työllisyysastetta 2023 mennessä.

Terapiatakuu on kaikkien puolueiden kannattama ja se keräsi laajan kansalaisten tuen kansalaisaloitteena. Koronakriisin myötä saavutettavien mielenterveyspalveluiden tarve on entisestään korostunut. Vastuuministeri Kiuru on eduskunnan kyselytunnilla vakuuttanut kannattavansa terapiatakuu- aloitetta. Hallitukselta on kaikki syyt odottaa päätöksiä asiassa.

Sarkomaa on jättänyt tänään toimenpidealoitteen terapiatakuun tavoitteiden toteuttamisesta ja terapiatakuun ottamisesta osaksi työllisyystoimia vauhdittaakseen hallitusta tekemään päätöksiä. Sarkomaa haluaa aloitteella vauhdittaa myös terapiatakuuta koskevan kansalaisaloitteen käsittelyä. Suomalaisten hyvinvoinnille tärkeää asiaa ei saa yrittää haudata koronan varjolla. 

”Mielenterveyden sairaudet ovat Suomessa yleisin työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen ja valtava syrjäytymisen syy. Suurin kansansairautemme aiheuttaa mittavan määrän menetettyjä työtunteja, pudottaa nuoria koulutuspolulta ja estää ihmisiä tekemästä työtä sekä toteuttamasta unelmiaan,” Sarkomaa huolehtii.

Paremmalla hoitoon pääsyllä ja ennaltaehkäisevillä toimilla on mahdollista vähentää tuhansien ihmisten vuosittaista syrjäytymistä, siirtymistä työkyvyttömyyseläkkeelle ja vähentää merkittävästi mielenterveysperustaisia työpoissaoloja sekä opintojen keskeytymisiä. Mielenterveyspoolin arvion mukaan peruspalveluissa varhain aloitettu hoito voisi auttaa siirtämään vuosittain jopa 7500 suomalaista sosiaalietuuksien piiristä työelämään, mikä vastaa hallituskauden aikana 30 000 uutta työllistynyttä.

Terapiatakuun toteuttaminen tarkoittaa sitä, että Suomeen rakennettaisiin tehokas mielenterveyshoidon perustaso osaksi nykyisiä terveyskeskuksia. Näin hoitoa olisi saatavilla matalla kynnyksellä yhdenvertaisesti ja oikea-aikaisemmin.

Terapiatakuun toteuttamisen edellyttämät määrärahat sisältyivät kokoomuksen tämän vuoden vaihtoehtobudjettiin. 

Lisätiedot

Sari Sarkomaa, puh. 050 511 3033

Kansanedustaja

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja