Siirry sisältöön

Tiedote: Kokoomuksen eduskuntaryhmältä kirjallinen kysymys kulttuuri- ja tapahtuma-alan tilanteesta – ”Kulttuuri ei saa kuolla koronaan”

Tiedote 18.2.2021

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen eduskuntaryhmä jättää hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen kulttuuri- ja tapahtuma-alan tilanteesta. Kokoomus kantaa suurta huolta alan toimintaedellytyksistä koronakriisin aikana ja sen jälkeen.

Kokoomus haluaa tietää, millä aikataululla hallitus aikoo valmistella kulttuuri- ja tapahtuma-alalle suunnitelman ulos koronakriisistä. Kokoomus myös toivoo, että hallitus määrittelisi selkeät kriteerit, jotta tapahtumia voitaisiin järjestää terveysturvallisuus huomioiden. Lisäksi puolue haluaa  vastauksen siihen, milloin hallitus tuo eduskuntaan kompensaatiomallin, jolla korvataan alalle koituvia taloudellisia menetyksiä.

”Pitkään jatkuneet koronarajoitukset ovat varjostaneet kulttuuri- ja tapahtuma-alaa eikä loppua ole näkyvissä. Jatkuvassa epävarmuudessa toimiminen ei ole kenenkään etu. Kulttuuri ei saa kuolla koronaan”, Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa sanoo.

"Meidän mielestämme ala tarvitsee selkeät ohjeistukset, millä edellytyksin tapahtumia voidaan järjestää terveysturvallisuus huomioon ottaen. Hallitus on laatinut turvallisten tapahtumien periaatteet, mutta nämä eivät ole näkyneet rajoituksia koskevassa päätöksenteossa", eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Sofia Vikman (kok.) sanoo.

”Tapahtuma-alan toimijat ovat maamme parhaita tapahtumien järjestäjiä. He jos ketkä tietävät, miten tapahtuma voidaan järjestää ottaen erilaiset terveysturvallisuuteen liittyvät näkökulmat huomioon. Nyt olisi vihdoin aika kuunnella asiantuntijoita”, sivistysvaliokunnan jäsen Sari Multala (kok.) sanoo.

Tapahtumateollisuudessa toimii 3200 yritystä ja toimialan kokonaisarvo ennen koronaa oli 2,35 miljardia euroa. Toimiala työllistää lähes 200 000 ihmistä. Arvioiden mukaan tapahtumateollisuuden menetykset vuoden 2020 osalta nousevat kokonaisuudessaan jopa 1,9 miljardiin euroon.

”Tarvitsemme selkeän exit-suunnitelman siitä, miten tapahtumia voidaan järjestää turvallisesti. Tähän liittyen on laadittava selkeät koronavirukseen liittyvät mittarit, jotta toiminta ja päätöksenteko on mahdollisimman läpinäkyvää”, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.)sanoo. 

Kokoomus haluaa kompensoida alan taloudelliset menetykset

Kokoomus muistuttaa, että kulttuuriin ja tapahtumiin kohdistuvat rajoitukset rajoittavat perustuslain mukaista elinkeinovapautta. Kokoomuksen mielestä on välttämätöntä, että julkinen valta korvaa alan toimijoille rajoitustoimista aiheutuneita taloudellisia vahinkoja.

”Mikäli rajoitetaan tai jopa kielletään tapahtumien, kuten konserttien tai näytösten järjestäminen, on valtiolla oltava korvausvelvollisuus. Hallituksen tukimallit ovat tähän mennessä kohdistuneet kovin huonosti kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijoihin. Tarvitsemme tukimallin, joka kohdentuu alan toimijoille reilusti ja yhdenvertaisesti”, sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko (kok.) sanoo.

Kokoomus esitti täysistunnossa keskiviikkona 17.2. eduskunnan hyväksyttäväksi lausumaa taloudellisten menetysten kompensoimiseksi. Eduskunnan hyväksyessä lausuman valtioneuvosto velvoitettaisiin luomaan korvausmalli, jolla elinkeinonharjoittajille korvataan kaikista tartuntatautilain nojalla toteutetuista rajoituksista aiheutuneet taloudelliset menetykset.

Lisätietoja:

Paula Risikko, puh. 09 432 3107

Sari Sarkomaa, puh. 09 432 3033

Sofia Vikman, puh. 09 432 3194

Sari Multala, puh. 09 432 3101

Sinuhe Wallinheimo, puh. 09 432 3193