fbpx Siirry sisältöön

“Turpeelle riittää rahaa, tieteelle ei”, – oppositio haastoi hallitusta tiedeleikkauksista eduskunnassa (YLE Uutiset 5.5.2021)

https://yle.fi/uutiset/3-11917075

Hallitus leikkaa tieteestä 35 miljoonaa samaan aikaan, kun sen tavoite on kasvattaa tutkimuksen, kehityksen ja investointien panostuksia. Oppositio otti ristiriidasta kaiken irti keskiviikkona eduskunnassa.

Eduskunnassa kritisoitiin tänään keskiviikkona kovin sanoin tieteeseen kohdistuvia pysyviä menoleikkauksia.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) myönsi koulutuspoliittisen selonteon lähetekeskustelussa, että tieteestä leikataan 35 miljoonaa euroa "tavalla tai toisella" vuodesta 2023 alkaen.

Säästöistä päätettiin kehysriihessä viime viikolla. Samalla sovittiin myös siitä, että koulutuksesta tai opintotuesta ei karsita.

Saarikon mukaan tarkkoja leikkauskohteita ei ole vielä tiedossa.

– Tietenkin varjelemme kaikin mahdollisin tavoin perustutkimusta.

"Voiko näihin paperilinjauksiin enää luottaa?"

Alle viikko sitten hallitus painotti pyrkivänsä nostamaan tutkimuksen, kehityksen ja investointien panostukset neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Opposition kansanedustajat ottivat ristiriidasta kaiken ilon irti.

– Vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee, totesi Hjallis Harkimo (liik.)

– Voiko näihin paperilinjauksiin enää luottaa? Miten selitätte tätä ristiriitaa? kyseli kansanedustaja Sofia Vikman (kok.).

Kokoomus piti esillä tutkimusrahoituksen merkitystä erityisesti kasvun ja kilpailukyvyn kannalta.

Sari Multala (kok.) halusi tietää, miten hallitus voi lisätä panostuksia alalle, jolta se samalla leikkaa.

– Se vaatii kuitenkin resursseja. Minkälaisia toimia olette suunnitelleet?

Kokoomuksen ja keskustan kiista: kumpi saa velan kuriin, kumpi on leikannut enemmän?

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko toi esille, että nyt tehtävät 35 miljoonan leikkaukset ovat pieniä aiempien hallitusten tekemiin verrattuna.

– Viime kaudella kokoomuslainen opetusministeri kohdisti koulutukseen säästöjä 400 miljoonaa euroa.

– Mittasuhteet on siis hyvä muistaa, vaikka päätös onkin erittäin valitettava.

Sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko (kok.) hermostui entisen hallituskumppaninsa vihjailusta.

– Tiedätte tasan tarkkaan, että se oli koko hallituksen päätös ja siitä te ette irti pääse.

Kokoomuslaiset ja keskustan Saarikko piikittelivät toisiaan myös siitä, kumpi niistä lopulta näyttäytyi keskustelussa vastuullisen talouspolitiikan kannattajana.

– Olen ymmärtänyt, että teidänkin puolueenne haluaa, että Suomessa velkaantuminen otetaan haltuun, Saarikko arveli.

– Niiden päätösten tekeminen ei ole mukavaa ja niihin kohdistuu valtavasti kritiikkiä. Uskon, että muistatte tämän ajalta, jolloin kohdistitte koulutukseen miljardiluokan leikkauksia.

Kokoomuslaiset toistivat kerta toisensa jälkeen, että hallitus ei olisi yhtä inhottavien päätösten edessä, jos se olisi tehnyt kehysriihessä rohkeampia työllisyyspäätöksiä.

Sari Sarkomaa (kok). sanoi ymmärtävänsä, että talouden tasapainottaminen on vaikeaa.

– Mutta sitä on vähän vaikea ymmärtää, että te rikotte kehyksen ja otatte velkaa roppakaupalla ja silti tiede joutuu leikkauksen kohteeksi.

– Miksi turpeelle riittää rahaa ja tieteelle ei, hän huusi keskustelun väliin.

Follow by Email
Facebook
LinkedIn
Instagram