Siirry sisältöön

Vasemmistovihreän hallituksen kaupunkivastaisuudella ei ole mitään rajoja

Valtiovarainministeriön uudet  laskelmat eduskunnan käsittelyssä olevan maakuntauudistuksen rahoitusmallista toivat 26 miljoonan euron lisäryöstön helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalveluihin tarkoitettuun rahoitukseen. Uusien lukujen myötä leikkaus pääkaupungille olisi vuosittain yli 65 miljoonaa euroa. (https://soteuudistus.fi/rahoituslaskelmat)

Jo aiemmat leikkaukset vaaransivat Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelut, mutta lisäleikkaukset ovat katastrofi. Hallituksen kaupunkivastaisuudella ei näytä olevan mitään rajoja. Hallituksen pääkaupungille lupaama  erityisasema on vääristynyt massiiviseksi helsinkiläisten palveluiden heikennykseksi. 

Eduskunnassa hallituspuolueet vievät koronan varjossa voimalla eteenpäin sosiaali- ja terveydenhuollon hallintouudistusta vähät välittämättä siitä, että  maakuntamalli on saanut  asiantuntijoilta  murskakritiikkiä. Viime päivinä on tullut ilmi esityksen mittavien valuvikojen maton alle lakaisua. Eduskunnan tehtävä on korjata lakiesitysten vikoja ei salailla niitä. https://twitter.com/sarisarkomaa/status/1390538651239653376

Uudistus, jonka piti parantaa palveluja, on vahingollinen koko maalle ja katastrofi Uudellemaalle ja Helsingille. Asiantuntijoiden mukaan esityksestä puuttuvat kannusteet tuottaa parempia palveluja ja samalla se kiihdyttää kustannusten kasvua. Yhtälö johtaa katastrofiin, jossa heikoimmassa asemassa olevat jäävät loppupeleissä piteneviin jonoihin. Ne joilla on mahdollisuus, ottavat kasvavassa määrin terveysvakuutuksia. Maakuntamalli siirtää kitkuttaen Suomen markkinamalliin, jota ei aiemmin ole yksikään puolue kannattanut. 

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin arvio rahoitusleikkauksesta Uudellamaalla on noin 400 miljoonaa euroa vuosittain. Hallituksen esitys vaarantaisi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toiminnan ja korkeatasoisen erikoissairaanhoitomme. Maakuntamallista puuttuvat ratkaisut siitä, miten yliopistotasoinen sosiaali- ja terveydenhuollon tutkimus rahoitetaan. Esitys johtaisi merkittäviin tutkimusmäärärahojen vähennyksiin. Hallituksen esitys vaarantaisi muun muassa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n korkeatasoisen syöpätutkimuksen ja siten potilaiden mahdollisuuden saada parasta mahdollista hoitoa.

Kaikeksi karmeudeksi kaupunkimme kuntaveron tuottoa esitetään leikattavaksi l rajusti. Helsingille jäisi alle 5 prosenttia kuntaverosta, jolla on hoidettava kaupunkimme toimintaa kuten opetus- ja kulttuuripalvelut, sekä maksettava investoinnit ja velat. Maakuntasote-esitys murentaisi kaupunkien mahdollisuuksia järjestää laadukasta varhaiskasvatusta ja opetusta. Esitys näivettää elinkeinopolitiikan ja globaalisti kilpailukykyisen kaupungin toimintaedellytyksiä. Turmiolliset vaikutukset ulottuisivat koko kansantalouteen. Nämä vakavat epäkohdat ovat eduskuntakäsittelyssä nostaneet kaikki kaupunkeja edustavat asiantuntijat.

Vasemmistovihreiltä puolueilta on kadonnut rippeetkin kaupunkien puolustamisesta. Me kokoomuksen eduskuntaryhmässä teemme työtä, ettei vahingollinen maakuntaesitys toteudu. Maallemme monin tavoin kalliiksi tulevan hallintouudistuksen sijaan verorahat on kohdennettava koronaepidemian jälkien korjaamiseen ja siihen, että ihmiset saavat tarvitsemansa palvelut.

Lähetän kuukausittain eduskuntaterveiset, joissa käyn läpi ajankohtaisia tapahtumia Helsinkiin ja eduskuntatyöhöni liittyen. Eduskuntaterveiseni voit tilata lähettämällä sähköpostia osoitteeseen sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi tai soittamalla minulle 050 511 3033. Ajatukset ja palaute on tärkeää pidetään yhteyttä.

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja