Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sarkomaa: Rokotepassia on valmisteltava tulevaisuuden kannalta – ”Tämä ei varmasti jää ainoaksi pandemiaksi” (MTV 23.7.2021)

Rokotepassi voisi toimia Suomessakin sisäänpääsyn edellytyksenä esimerkiksi ravintoloihin tai tapahtumiin. 

Laajennettua rokotepassia Suomeen puoltaa muun muassa opposition kansanedustaja Sari Sarkomaa (kok.). Sarkomaan mukaan todistuksen avulla voitaisiin pitää yhteiskunta auki terveysturvallisesti. 

– Rokotuskattavuus etenee ja tarvitsemme keinoja, joilla pitää maata turvallisesti auki, hän sanoo MTV Uutisille. 

Rokotepassi toimisi todennäköisesti todisteena saaduista rokotteista, negatiivisesta testituloksesta tai sairastetusta koronasta. 

Suuri osa suomalaisista rokotepassin ulkopuolella 

Sarkomaa ei ota kantaa siihen, milloin rokotepassi voitaisiin ottaa käyttöön. 

Rokotteen tehosteannoksen on saanut vasta 30 prosenttia väestöstä, mikä jättäisi vielä valtaosan suomalaisista rokotepassin ulkopuolelle. Koronavirustartuntoja on myös todettu melko pienellä osaa väestöstä. 

Arvioiden mukaan kaikki halukkaat olisivat saaneet kaksi rokoteannosta vasta lokakuun puolella. Etenkin nuorten rokottaminen on vielä vaiheessa, ja asetus 12–15-vuotiaiden riskiryhmään kuulumattomien rokottamisesta on yhä lausuntokierroksella.

– Kannamme kokoomuksessa huolta nuorten kasvavista tartuntamääristä ja pitkittyneen koronan vaikutuksista juuri nuoriin. Nuorten rokotukset olisi tärkeä käynnistää pikimmiten, Sarkomaa toteaa.   

Varautumista tulevaisuuteen

Sarkomaan mukaan tartuntatautien lainsäädäntöä tulisi valmistella myös tulevaisuutta ajatellen. 

– Tämä ei varmasti jää ainoaksi pandemiaksi, eli on hyvin tärkeätä, että nyt katsotaan kaikki lainsäädäntö kuntoon, jotta näitä toimia voidaan ottaa jatkossakin käyttöön, Sarkomaa toteaa.

– Tässä on jo tämän pandemian aikana huomattu, että meillä on lainsäädännössä paljon puutteita, hän jatkaa.