Siirry sisältöön

Kokoomuksen Sari Sarkomaa: Koulujen aloitus huolestuttaa – missä nuorten ja monen opettajankin rokotukset viipyvät?

Tiedote 2.8.2021

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa kysyy, onko hallitus ottanut vakavasti pitkittyneen etäkoulun ja muiden koronarajoitusten haittavaikutukset lasten ja nuorten hyvinvointiin, oppimiseen, kasvuun ja kehitykseen.

”On hyvin huolestuttavaa, ettei asiantuntijoiden vaatimia 12–15-vuotiaiden rokotuksia ole saatu vauhtiin. Hallituksen olisi pitänyt kiriä, että lasten rokotukset olisivat pitkällä ennen koulujen alkua. Hallituksen on tehtävä vaikuttavia toimia, jotta lasten koulu, päiväkodit ja harrastukset saadaan pyörimään terveysturvallisesti sekä mahdollistaa lähiopetus. Nuorten kohdalla huolettaa myös pitkittynyt korona. Olisi sydämetöntä sulkea silmät koronan kovilta jäljiltä lasten ja nuorten elämään”, Sarkomaa toteaa.

Sarkomaa kantaa vahvaa huolta siitä, että moni opettaja ja lasten kanssa työtä tekevä on edelleen vailla koronan kakkosrokotusta. On hälyttävää, että Suomi on jäänyt häntäpäähän annettujen kakkosrokotteiden määrässä. Hallituksen on viipymättä linjattava tilanteen vaatimista lisätoimista. Olennaista on tehdä kaikki voitava, että mahdollisimman monella suomalaisella on molemmat rokotteet saatuna. Vain laajalla rokotuskattavuudella voidaan epidemian suuntaa kestävästi muuttaa. Viivyttelyyn ei ole varaa, kun koronan neljäs aalto hyökyy maahamme.

”Kouluterveydenhuolto ja YTHS on otettava vahvasti avuksi. Korkeakouluopiskelijoille on syytä rakentaa pop-up-rokotuspisteet kampuksille. Testausta ja jäljitystä on oltava saatavilla aukottomasti sekä kattavia seulontoja tarpeen ilmetessä”, Sarkomaa jatkaa.

”Ristiriitaiset ja vaihtuvat koronaohjeet ovat rasittaneet kohtuuttomasti päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten henkilöstöä. Hallituksen ja viranomaisten on annettava yhdenmukaisia ja selkokielisiä ohjeita, joita on koulujen ja päiväkotien henkilöstön oikeasti mahdollista noudattaa. Opettajien ja rehtoreiden asiantuntemusta pitää hyödyntää ja heille on järjestettävä neuvontapalveluja. Tärkeää on, että opettajilla on aikaa opettamiseen. Lasten ja nuorten oikeus oppia ja saada kasvuun sekä kehittymiseen tukea on turvattava yhdenvertaisesti. Hallituksen on aktiivisesti toimittava sen eteen, että Suomea voidaan terveysturvallisesti pitää avoinna ja ettei uusia rajoitteita tarvita”, Sarkomaa päättää.

Lisätiedot: Sari Sarkomaa +358 50 511 3033