Siirry sisältöön

Tiedote 17.11: Influenssa ei ole harmiton tauti – Onko teholla tilaa myös influenssapotilaille?

Korona kuormittaa edelleen sairaaloita ja muita toimenpiteitä joudutaan siirtämään tulevaisuuteen. Hoitovelka kasvaa samaan aikaan, kun influenssakausi on aivan nurkan takana. Sairaaloiden ja hoitopaikkojen kantokyky voi heiketä entisestään, jos influenssakausi on vaikea. Influenssa ei ole harmiton tauti ja yhteiskunnalle se aiheuttaa kuluja myös piilevän tautitaakan kautta.

Edessä voi olla hankala influenssakausi: immuniteettimme eli vastustuskykymme influenssaa vastaan on laskenut, kun viime influenssakaudella sairauden kiertäminen väestössä ja osalla myös rokotukset jäivät väliin.

”Rokotus on vaikuttava tapa vahvistaa terveydenhuollon ja ikääntyneiden hoivan kantokykyä, kun osa sairastamisesta ja sen kuluista sekä inhimillisesti kärsimyksestä jää pois. Tämä on erityisen tärkeää, kun koronaepidemian aiheuttamaa hoito- ja hoivavelkaa puretaan. On tärkeä ripeästi saada viranomaisten linjaus influenssa- ja koronarokotteen antamisesta yhtä aikaa sekä aloittaa toimet työterveyshuollon vahvemmin mukaan ottamiseksi koronarokotuksiin, mikä on erityisen tärkeää, kun työikäisen väestön kolmas koronarokotekierros alkaa”, sanoi kansanedustaja Sari Sarkomaa tilaisuudessa.

Eduskunnan rokoteryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Veronica Rehn-Kiven terveiset olivat seuraavat: ”Influenssalta voi suojautua rokottautumalla, aivan kuten koronaltakin. Rokottautumalla suojaat paitsi itseäsi, myös muita, ja suomalaista terveydenhuoltoa. Ei ole järkevää kuormittaa hoivaa ja sairaaloita, jos sen voi estää rokottautumalla. Rokotukset tekevät ihmeitä joka päivä.

Myös rokotusohjelman rahoituksen ja rokotteiden riittävyydestä pitää huolehtia kaikkien rokotusten osalta niin, että esim. influenssarokotteet riittävät kaikille rokotteen tarvitseville.

Influenssan tautitaakka jää osittain piiloon

Influenssa on yksi yleisimmistä infektiotaudeista ja sen taudinkuva vaihtelee lievästä vakavaan. Riskiryhmien kohdalla taudinkuva voi olla varsin hankala ja johtaa sairaala- ja tehohoitoon. Tautikuormaa voidaan vähentää rokotuksin, mikä on erityisen tärkeää riskiryhmien kohdalla,” totesi asiantuntijaylilääkäri Tuuli Heinikari Filha ry:stä omassa puheenvuorossaan.

Normaalin influenssakauden aikana kymmenet tuhannet suomalaiset sairastuvat influenssaan ja joillekin seuraukset voivat olla kohtalokkaat*. Osa influenssan tautitaakasta jää piiloon, sillä influenssa myötävaikuttaa sydän- ja verisuonitautien (akuutti sydäninfarkti, sydämen vajaatoiminta ja aivoverenkiertohäiriö) ilmaantuvuuteen.

Influenssa voi myös pahentaa perussairauksia, kuten keuhkoahtaumatautia, diabetesta, sydänsairauksia ja munuaissairauksia. Iäkkäillä ja haurailla potilailla sairaalahoito voi johtaa toimintakyvyn alenemiseen, mikä osaltaan lisää ikääntyneiden hoivan taakkaa.

Normaalioloissa kausi-influenssa kiertää maapalloa aiheuttaen paljon sairastapauksia. Viime talvena (2020-21) influenssakausi ei koskaan alkanut mm. Suomessa koronaan liittyvien rajoitusten noudattamisen takia. Influenssa ei kuitenkaan ole hävinnyt minnekään, vaan kiertää edelleen maapallolla (kts. esim. WHO:n viimeisin influenssakatsaus).

Kansanedustajat, potilasjärjestöt ja lääkeyritykset järjestivät 17. marraskuuta webinaarin, jossa muistutettiin influenssan seurauksista sekä influenssarokotteen ottamisen ja kansallisen rokotusohjelman merkityksestä.

*THL:n influenssan vuosiseurantaraportit:

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/influenssa/ajantasainen-influenssakatsaus/vuosiseurantaraportit-influenssasta

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Lääkintöneuvos Anni Virolainen-Julkunen, STM, +358 50 361 9343, anni-riitta.virolainen-julkunen@gov.fi

Asiantuntijaylilääkäri Tuuli Heinikari, Filha ry, +358 44 901 6033, tuuli.heinikari@filha.fi

Haastattelupyynnöt muille puhujille:

Senior Consultant Karoliina Heimo, +358 40 509 0437, karoliina.heimo@kingstreetpr.fi