Siirry sisältöön

Kokoomusedustajat: Hallitukselta pikaisia ratkaisuja karanteeniongelmaan

Tiedote 11.1.2022

Julkaisuvapaa heti

Useat kunnat tiedottivat maanantaina muuttavansa karanteenikäytäntöjä vaikeutuneesta epidemiatilanteesta ja testauskapasiteetin kuormittumisesta johtuen. Esimerkiksi Helsingissä linjataan, että lieväoireisten ei tule hakeutua laboratoriotestiin, jos ei kuulu koronaviruksen suhteen riskiryhmiin. Jatkossa eristyspäätöksiä tehdään vain terveydenhuollossa varmistetuille tartunnan saaneille.

Kokoomuksen kansanedustajien Sari Sarkomaan, Mia Laihon ja Arto Satosen mielestä hallituksen on pikaisesti ratkaistava, miten Kelan tartuntatautipäivärahan osalta menetellään, kun siihen oikeuttavia karanteenipäätöksiä tai PCR-testituloksia joudutaan osassa kunnista rajaamaan.

”Kyse on sekä työntekijöiden toimeentulosta että työnantajiin kohdistuvista lisääntyneistä kustannuksista muutenkin vaikeana aikana. Korona on yleisvaarallinen tartuntatauti ja siihen kuuluvat myös karanteenit. Henkilöstöresurssit ovat koronatilanteen heikennyttyä nyt ymmärrettävästi tiukalla, mutta tartuntatautipäivärahaa koskeviin kysymyksiin on hallituksen haettava ratkaisut. Muuten tilanne asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan”, edustajat sanovat.

Kelan tartuntatautipäivärahaa maksetaan joko työnantajalle tai työntekijälle riippuen siitä, maksaako työnantaja työntekijälle palkkaa eristyksen tai koronakaranteenin ajalta. Tartuntatautipäivärahan myöntämisen edellytyksenä on päätös karanteenista, eristämisestä tai määräys työstä poissaolosta. Viiveet testauksessa, jäljityksessä ja karanteenipäätöksissä ovat aiheuttaneet hankaluuksia jo aiemmin, sillä poissaoloja varten tartuntatautipäivärahaa on haettava kahden kuukauden kuluessa.

”Monissa yrityksissä puskurit on koronatilanteen pitkittyessä käytetty ja tartuntatautipäiväraha on työntekijän sairastuessa ollut tärkeä tuki. Karanteenipäätösten rajaaminen osassa kunnista tarkoittaa, että korvaukset työntekijän sairastuessa saattavat jäädä kokonaan saamatta. Maantieteellisesti yritykset ovat jatkossa eriarvoisessa asemassa”, edustajat sanovat

Kokoomusedustajat penäävät hallitukselta ratkaisuja.

”Muuttuneessa epidemiatilanteessa on kyettävä ratkaisemaan tämä työntekijöiden ja työnantajien toimeentuloon ja yhdenvertaisuuteen vaikuttava ongelma pikaisesti. Hallituksen on viipymättä linjattava, saadaanko ratkaisuja esimerkiksi testauskapasiteettia lisäämällä, karanteenipäätösten antamisoikeutta laajentamalla tai mahdollistamalla tartuntatautipäivärahan hakeminen pelkästään positiivisen PCR-testin tai virallisen antigeenitestin perusteella”, edustajat sanovat.

Lisätietoja:

Sari Sarkomaa, puh. 050 511 3033

Mia Laiho, puh. 050 433 6461

Arto Satonen, puh. 050 5122 760