Siirry sisältöön

Helsinkiä kurjistava rahoitusmalli pitää korjata

Helsingin Sanomat|Mielipide|Lukijan mielipide| 31.1. 2:00

HELSINGILLÄ on edessään vaikea työ selvitä kaupunkien ominaispiirteet sivuuttavasta aluehallintouudistuksesta. Sosiaali- ja terveystoimialan johtaja Juha Jolkkonen (HS 23.1.) nosti esille, että Helsingin valtiolta saama rahoitus sote- ja pelastuspalvelujen järjestämiseen leikkaantuu. Lisäksi yliopistollisten sairaaloiden, opetuksen ja tutkimuksen rahoitus on ratkaisematta.

Valtio leikkaa sote-palveluiden rahoittamiseksi kunnallisveron tuotosta kaksi kolmasosaa. Jäljelle jäävällä summalla Helsingin on rahoitettava kaikki menonsa.

Asiantuntijoilla on ollut erityinen huoli siitä, miten kasvavat kaupungit kykenevät rahoittamaan investoinnit ja riittääkö raha varhaiskasvatuksen ja koulutuksen tarpeisiin.

Kestämätön ja keskeneräinen rahoitusmalli on ensi tilassa korjattava. Maan kasvun veturin hyytymisestä kärsisi koko Suomi.

Valuvika on myös se, että oppilas- ja opiskelijahuollon on määrä siirtyä aluehallinnon alaisuuteen. Kun johtaminen ja työn sisällön määrittely muuttuvat sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeista lähteväksi, ennaltaehkäisevät palvelut ovat vaarassa jäädä korjaavien palvelujen jalkoihin. Siirto vaarantaa oppilashuollon yhteisöllisen roolin, lasten normaalikehityksen ja oppimisen tuen. On valtava riski, että oppilashuollon voimavarat valutetaan paikkaamaan puutteellisia sote-palveluja.

Helsingin on käytettävä erityisaseman suoma mahdollisuus pitää oppilashuolto, psykologi- ja kuraattoripalvelut kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla. Se mahdollistaa palveluiden järjestämisen kunkin kouluyhteisön tarpeiden mukaan sekä toimivan sopimuspohjaisen oppilashuollon kouluverkkomme yksityisten ja valtion koulujen kanssa. Koronaepidemian runnoessa lasten ja nuorten arkea ennaltaehkäisevää tukea kouluissa on vahvistettava eikä vaarannettava.

Sari Sarkomaa

kansanedustaja (kok)

Helsingin kaupunginvaltuuston ja -hallituksen jäsen