Tiedote 18.5.2024
Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa kiirehtii hallitusta tuomaan eduskuntaan esityksen yrityslähestymiskiellosta. Yrityslähestymiskielto toisi esimerkiksi kaupoille keinon puuttua toistuviin myymälävarkauksiin, vakavaan väkivaltaan ja sen uhkaan.
Ruotsissa yrityslähestymiskielto on ollut voimassa vuoden 2021 lähtien. Svensk Handelin mukaan asetettu kielto on ollut tehokas.
Pääministeri Orpon hallitus on ohjelmassaan sitoutunut ottamaan käyttöön yrityslähestymiskiellon yritys- ja työturvallisuuden parantamiseksi.
Poliisille ilmoitetut myymälävarkaudet ja näpistykset ovat lisääntyneet viimeisen vuoden aikana 10 prosenttia ja vuodesta 2019 lähtien jopa 26 prosenttia. Kaupan alan yrityksiin kohdistuvat ryöstöt ovat lisääntyneet samassa ajassa 15 prosenttia. Myymälävarkaus on aina uhkatilanne, joka voi pahimmillaan kärjistyä vakavaksi väkivallaksi. Jopa 80 prosentilla kiinnijääneistä on jokin vahingoittamisen väline mukanaan, kuten nyrkkirauta, puukko tai jopa käsiase.
Nykyinen lainsäädäntö ei tarjoa riittäviä välineitä yrityksille torjua tätä trendiä. Joukko asiakkaita aiheuttaa toistuvasti vakavan turvallisuusuhan kaupan henkilökunnalle ja muille asiakkaille. Yrityslähestymiskielto koskisi tilanteita, joissa on kyse esimerkiksi toistuvasta vakavasta väkivallan uhasta, jatkuvasta ja pitkäaikaisesta häiriökäyttäytymisestä sekä toistuvista varkauksista.
”On vakava tosiasia, että väkivallan uhka ja häiriökäyttäytyminen ovat useissa kaupoissa arkipäivää ja monesti samat ihmiset toistavat häiriökäyttäytymistä. Kaupat ja yritykset tarvitsevat nykyistä vaikuttavampia keinoja ennaltaehkäistä ja puuttua häiriötilanteisiin. Yrityslähestymiskiellosta on saatu hyviä tuloksia Ruotsista. Suomessa on viipymättä otettava samantyyppinen lainsäädäntö käyttöön hyödyntäen naapurimaassa saatuja kokemuksia”, Sarkomaa sanoo.
Suomessa yritykset eivät voi asettaa henkilöitä kohtaan lähestymiskieltoa, vaan yrityksen työntekijöiden on haettava lähestymiskieltoa henkilökohtaisesti. Sarkomaan mukaan työntekijät ovat joutuneet nykylainsäädännön vuoksi ikävään tilanteeseen joutuessaan hakemaan henkilökohtaisesti lähestymiskieltoa työpaikalla häiritsevästi käyttäytyviä henkilöitä kohtaan.
”On kestämätöntä jättää yksittäisten työntekijöiden vastuulle lähestymiskieltojen hakeminen. Työturvallisuudesta huolehtiminen on työnantajan lakisääteinen velvollisuus. Yrityslähestymiskielto antaisi työnantajalle mahdollisuuden toteuttaa työturvallisuuslakia sellaisena kuin se on tarkoitettu”, Sarkomaa huomauttaa. ”Yrityslähestymiskiellolla voitaisiin parantaa työntekijöiden turvallisuutta kaupoissa ja se antaisi yrityksille konkreettisen lisäkeinon puuttua jatkuviin varkauksiin ja väkivallan uhkaan toimitiloissaan. Kaikilla pitää olla oikeus turvalliseen työpaikkaan”, Sarkomaa päättää.
Lisätietoja: Sari Sarkomaa 050 511 3033