Blogi 18.5.2026
Ehdotamme kokoomuksen voimin Humallahden siltahankkeen hylkäämistä kaupunkiympäristölautakunnassa, kun asia on elokuussa seuraavan kerran siellä käsittelyssä. Lautakunnan kokoomuslaisilla jäsenillä on koko ryhmämme tuki. Työtä on tehtävä, että esitykselle saadaan myös lautakunnan enemmistön tuki.
Humallahden sillasta on syytä luopua kokonaan. Pelkästään laajasta kaupunkilaisten vastustuksesta huolimatta jatkunut valmistelu on tullut valtavan kalliiksi.
Upean Humallahden päälle kaavailtu vähintään seitsemän miljoonan euron silta ei ole perusteltu millään mittarilla. Kevyen liikenteen sujuvuutta voidaan ja pitää kehittää ilman massiivista veronmaksajien rahaa ja luontoa tuhlaavaa rakennelmaa.
Helsinkiin ovat tervetulleita nykyistä yhtenäisemmät pyöräilyreitit, mutta niitä ei pidä rakentaa piittaamatta vaikutuksista muihin liikkujiin, kaupunkimme toimivuuteen, viihtyisyyteen, luontoarvoihin eikä verorahojen järkevään käyttöön.
Pyöräilijänä ja ahkerana kävelijänä kannan huolta siitä, että Helsingissä on edelleen monta vaarallista paikkaa korjaamatta pyörä- ja kävelyteiden osalta. Verorahat on käytettävä vaikuttavasti sujuvuuden ja turvallisuuden lisäämiseen, eikä Humallahden sillan kaltaisiin kalliisiin rakenteisiin. On myös nykyistä paremmin varmistettava, ettei asuinalueiden omaleimaisuutta, lähiluontoa ja turvallisuutta murenneta liian massiivisilla pyöräilybaanoilla.
Helsingissä on tehtävää siinä, että asukkaiden ääni kuuluisi oman kotikaupungin ja asuinalueen kehittämisessä ja verorahojen käytössä nykyistä paremmin.
Lähetän kuukausittain ajankohtaiset kuulumiset eduskunnasta ja Helsingin kaupunkipolitiikasta. Voit tilata eduskuntaterveiseni lähettämällä sähköpostia sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi
Ajatuksesi ja palaute ovat tärkeitä, pidetään yhteyttä.