Siirry sisältöön

Kuukausikirje 11.1.2012 ja kutsu Tammikahveille

Kirjoitan kuukausittain kirjeen ajankohtaisista asioista.

Saat kuukausikirjeen täyttämällä lomakkeen tai ottamalla minuun yhteyttä. Ohessa näet viimeisimmän kuukausikirjeeni.

Sari Sarkomaalta kirje ja kutsu Tammikahveille                                           11.1.2012

Arvoisa vastaanottaja, 

Rauhallinen joulu perheen kanssa on takana ja uusi vuosi on aloitettu työn ääressä. Tammikuun haastavampia asioita on valtiovarainvaliokunnassa käsittelyssä oleva sopimus talousunionin vahvistamisesta. Käymme Berliinissä tapaamassa Saksan valtiovarainvaliokunnan jäseniä ja yhdessä pohtimassa Euroopan taloustilanteeseen ratkaisua.

Uusi vuosi toi tullessaan myös uusia työtehtäviä. Olen iloinen siitä, että minut valittiin Rinnekoti-Säätiön hallintoneuvoston puheenjohtajaksi. Rinnekoti-Säätiö tuottaa asiantuntevia sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetustoimen palveluja päätehtävänään kehitysvammaisten erityishuolto. Aloitin vuoden alussa myös Alkon hallintoneuvoston puheenjohtajana. Tammikuussa on tietenkin tärkeää tehdä työtä sen eteen, että Sauli Niinistö valitaan presidentiksi.

Keskustelua Guggenheimista 

Osallistuin eilen Finlandia-talolla pidettyyn Guggenheim-museohankkeen esittelytilaisuuteen. Suhtaudun Guggenheim-Helsinki-museoon avoimin mielin. Asiaa on nyt vastuullisesti pohdittava ja kaikkiin avoimiin kysymyksiin sekä valtiovallan rooliin on saatava vastaukset. Selvää on, että Helsinki ja Suomi tarvitsevat  "piristysruiskehankkeita", jotka lisäävät pääkaupunkimme ja maamme kiinnostavuutta. Guggenheim voisi onnistuessaan olla juuri tällainen. Kokoomuksen valtuustoryhmä käsittelee asiaa seuraavassa ryhmäkokouksessaan ja silloin muodostamme asiaan yhteisen kannan.

Yksityisillä lahjoituksilla on tulevaisuutemme kannalta tärkeään korkeaan osaamiseen ja tieteeseen saatu välttämättömiä lisävoimavaroja. Ilman yksityisiä lahjoituksia Aalto-yliopisto ei olisi ollut mahdollinen. Nyt tarvitaan taas yritysten ja yksityishenkilöiden mukaantuloa. Guggenheim-Helsingin synnyn yksi edellytys ovat yksityiset lahjoitukset. Myös valtiovallan on oltava mukana. Kannustan valtiovarainministeri Jutta Urpilaista arvioimaan verovähennyssäädöksiä niin, että Guggenheim-lahjoitukset olisivat verovähennysoikeuden piirissä. 

Jätän ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen taiteelle annettavien lahjoitusten verovähennysoikeuden uudistamisesta ja Guggenheim-lahjoitusten ulottamisesta verovähennysoikeuden piiriin.

Tehdään yhdessä Sauli Niinistöstä presidentti! 

Saulin kanssa yhteistyötä tehneenä tiedän, että hänestä saamme varmasti suomalaisten arvoisen presidentin. Arvostan Saulin ahkeruutta ja sitä, että hän innostaa myös muut tekemään työtä Suomen parhaaksi. Sisukkaat suomalaiset ansaitsevat sisukkaan presidentin. Sauli on kaikkein parhaimmillaan vaikeissa tilanteissa. Siksi minä äänestän Saulia.

Presidentinvaalien vaalipäivä on jo ensi viikon sunnuntaina 22.1. Ennakkoäänestys on jo alkanut ja kestää kotimaassa aina tiistaihin 17.1. asti. Saulia voi äänestää numerolla 6.

Käy kurkkaamassa Saulin tapahtumakalenteria osoitteessa http://www.niinisto.fi/tapahtumat/ niin tiedät missä ja milloin voisit käydä häntä jututtamassa!

Jokainen meistä voi tukea Saulia sopivimmaksi katsomallaan tavalla. Jos olet facebookissa, voit käydä tykkäämässä Saulista http://www.facebook.com/niinisto Mikäli haluat uuden äänestysnumerolla varustetun rintanapin omaan kuvaasi: Kirjaudu facebookiin, mene osoitteeseen http://www.picbadges.com/sauli-niinisto-suomella-toissa/2447005/ ja lisää rintanappi profiilikuvaasi.

Erinomainen tapa tukea Saulia on liittyä tukijalistalle osoitteessa http://www.niinisto.fi/tule-mukaan - Listalla on jo yli 30 000 tukijaa!

Helsingin Café Niinistössä kannattaa poiketa sopivana hetkenä nauttimassa kupillinen kahvia ja vaihtamassa ajatuksia tulevista presidentinvaaleista. Pohjoisesplanadi 27:ssa toimiva kahvila on auki ma - la klo 10-18 ja sunnuntaisin klo 12-16. ( su 22.1 klo 10-20 )

Tervetuloa mukaan tukemaan Niinistön presidenttiehdokkuutta!
www.niinisto.fi
www.facebook.com/niinisto
www.twitter.com/niinisto

Tervetuloa tapaamaan! 

Olen tavattavissa
- Torstaina 12.1. klo 15 Café Niinistössä, Pohjoisesplanadi 27

- Lauantaina 14.1. Suomalaisten tekojen ja työn tapahtumassa Munkkivuoren ostarilla, Raumantie 1. Pidän klo 10.45 puheenvuoron  "Entistä parempi Munkinseutu". Tilaisuus klo 10 - 14. Sauli Niinistö on paikalla klo 12.00.

- Lauantaina 14.1. klo  14 -15 Tammisalon Kokoomuksen Café Niinistössä, Tammisalon VPK:n juhlasalissa, Tammisalontie 7. Café avoinna klo 14-18.

- Perjantaina 20.1. klo 14 - 15 Kokoomuksen Naisten Helsingin piirin järjestämässä PopUp Café Niinistössä Fredrikintorilla, Punavuorenkadun ja Ratakadun risteykseen. Café avoinna 14 - 17.

- Perjantaina 20.1. klo 16 Café Niinistössä, Pohjoisesplanadi 27.

Olet lämpimästi tervetullut lauantaina 21.1. presidentinvaalikampanjan suureen vaalijuhlaan Apollo Live Clubiin, Mannerheimintie 16, klo 19 - 22! Juhliin mahtuu 800 ensimmäisenä paikalle saapuvaa. Ovet avataan jo klo 18. Tilaisuus on maksuton (narikkamaksu 3e).

Tervetuloa Tammikahveille maanantaina 30.1.2012 

Tervetuloa perinteisille Tammikahveilleni eduskuntaan Kokoomuksen ryhmähuoneeseen maanantaina 30.1.2012 klo 17 - 18.30. Illan tarkoituksena on vaihtaa kuulumisia, käydä keskustelua poliittisesta tilanteesta sekä viettää mukava ilta yhdessä. Ota ystäväsi mukaan ja tule tutustumaan eduskuntaan!

Sisäänkäynti klo 17.00 vierailijaportaalta, joka sijaitsee katutasolla eduskuntatalon oikealla puolella Mannerheimintieltä katsottuna.

Pyydän ystävällisesti ilmoittautumaan Tammikahveille eduskunnan kulunvalvonnan vuoksi 25.1.2012 mennessä avustajalleni Helen Filsille mieluiten sähköpostitse helen.fils@eduskunta.fi / puh. 09 432 4033.

Lämpimästi tervetuloa!

Hyvää uutta vuotta 2012 toivottaen,

Sari Sarkomaa

Kansanedustaja
Helsingin kaupunginvaltuutettu
sari.sarkomaa@eduskunta.fi
www.sarisarkomaa.fi
050 511 3033