Siirry sisältöön

Kuka hoitaa omaishoitajaa, jos hoitaja uupuu?

Tiedote 10.3.2016
julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustajat, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet, Sanna Lauslahti, Sari Sarkomaa ja Sari Raassina ovat huolissaan, että lakiesitys omaishoidon kehittämiseksi jää sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen jalkoihin. Edustajat kirittävät Ministeri Rehulaa tuomaan esityksen lausunnoille mahdollisimman nopeasti.

Edustajat ovat erittäin tyytyväisiä hallitusohjelman kirjaukseen panostaa vuoden 2018 tasossa 75 miljoonaa euroa omais- ja perhehoitajien vapaiden lisäämiseen sekä perhehoidon kehittämiseen 20 miljoonaa euroa. Kokoomukselle oli tärkeää, että omaishoidon kehittämisessä otetaan selkeitä askelia eteenpäin.

- Omaishoidon lisämiljoonien kohdentuminen omaishoidon kehittämiseen on varmistettava. Lisäykset eivät saa hukkua kuntien valtionosuuksien sisään kattamaan muita kuluja, edustajat vaativat.

Omaishoidossa on kyse erittäin arvokkaasta työstä omien läheisten hoitamiseksi.

- Hallitusneuvotteluissa halusimme vaikeasta taloustilanteesta huolimatta panostaa omaishoitajien jaksamiseen. Yhä useampi hoitaa sairasta tai muuten apua tarvitsevaa läheistään. Omaishoitajien jaksamisen tukeminen on kannattava investointi. Ympärivuorokauden seitsemän päivää viikossa läheistään hoitava tarvitsee hengähdystaukoja, jotta voi kerätä omia voimavarojaan. On tärkeä arvovalinta, että omaishoitajien vapaisiin panostetaan, edustajat iloitsevat.

Hallituksella on useita kehityskohteita omaishoitajien jaksamisen varmistamiseksi mm. sijaisjärjestelyiden kehittäminen, omaishoitajien toimintakyvyn varmistaminen ja työssä jaksamisen tukeminen sekä säännölliset terveystarkastukset.

- Olemme tyytyväisiä, että kehityskohteena on mukana omaishoitajille tehtävät säännölliset terveystarkastukset. Ne ovat tärkeä keino varmistaa omaishoitajan jaksaminen. Näin voidaan riittävän ajoissa estää omaishoitajan uupuminen. Omaishoidon suunnitelmassa on oltava mukana myös muut kotiin annettavat palvelut kuten siivous, sairaanhoito ja muu apu, vaativat edustajat.

Lisätietoja:

Sanna Lauslahti
050-5122380

Sari Sarkomaa
050-5113033

Sari Raassina
050-5232808