Muutaman viime vuoden aikana maamme kuntien talous on romahtanut. Karu tosiasia on, että kuntatalous on jo toistamiseen alijäämäinen. Kuntien nettovelan arvioidaan melkein kaksinkertaistuvan vuoteen 2009 mennessä.

Kuntatalouden kriisi kuvastuu kovalla tavalla perusopetuksen tilassa. Neljännes kunnista leikkaa perusopetuksen määrärahoja ja kasvattaa ryhmäkokoja. Kouluja lakkautetaan ja yhdistetään vauhdikkaammin kuin ikäluokkien pieneneminen edellyttäisi. Räikeimmin kuntatalouden ahdingon vaikutukset näkyvät siinä, että opettajien lomautukset on muutamissa kunnissa otettu säästökeinoiksi.

Erityisen huolestuttavaa on suurten kaupunkien heikentyneet mahdollisuudet turvata palvelut. Hallituksen teot ovat täysin ristiriidassa ennen vaaleja pääkaupunkiseudulle annettujen lupausten kanssa. Yhteisöveron palautuksen sijaan hallitus edelleen hellii ajatusta viedä koko yhteisöveron tuotto kunnilta valtiolle. Näistä kaupunkien kurittamistoimista on ehdottomasti luovuttava. Yhteisöveron tuotto on välttämätön osa pääkaupunkiseudun palvelujen rahoitusta.

Emme me Helsingissä yhteisöveropuhalluksen jälkeen tehneet rankkoja tasapainottamistoimia sen vuoksi, että säästöt siirretäisin taas maakuntiin. Sopeutustoimet tehtiin siksi, että voisimme entistä paremmin turvata helsinkiläisten palvelut ja elinolosuhteet.

Nyt kun kuntatalous on romahduksen partaalla, hallitus näyttää vihdoin havahtuneen unestaan. Hallitushan on luvannut uudistaa yhdellä iskulla sekä kunta- että palvelurakenteen. Tässä uudistuksessa on tarkkaan huolehdittava, ettei meidän helsinkiläisten eikä kaupunkimme kukkarolla käydä toistamiseen.

Ei ole kovin vaikea ennustaa, ettei punamulta ole tämän asian paras eteenpäin viejä. "Mitään ei saa muuttaa" näyttääkin pikkuhiljaa muodostuvan hallituksen kunta- ja palvelu-uudistuksen kantavaksi ydinajatukseksi. Keskusta haluaa pitää kuntarakenteen ennallaan ja Sdp palvelurakenteet nykyisellään. Tärkeintä ovat kuitenkin toimivat palvelut, ei hallinto, eivätkä rakenteet. Byrokratian sijaan kuntalaisten tarpeiden ja valintojen pitää nykyistä enemmän ohjata palvelutuotantoa.

Nykyisen aluepolitiikan yksi keskeinen epäkohta on ollut se, että sitä on tehty ikään kuin kunnat olisivat samanlaisia. Tätä virhettä ei pidä moninkertaistaa luulemalla, että kunta- ja palvelurakenteen uudistamisessa voidaan edetä yhdellä mallilla. Pääkaupunkiseudulla, kasvukeskuksissa, aluekeskuksissa, maaseutukunnissa ja harvaan asutuissa kunnissa on kussakin aivan erilaiset haasteet, eikä niitä ei voi, eikä pidä, laittaa samaan muottiin.

Suurten kaupunkien rooli on ymmärrettävä ja kaupunkipolitiikkaan on panostettava nykyistä enemmän. Suomi tarvitsee elinvoimaisen pääkaupungin, sen kilpailukyvystä, arvostuksesta ja vetovoimasta hyötyy koko maa. Dynaaminen kaupunkipolitiikka on parhaimmillaan kasvun, hyvinvoinnin, kulttuurin ja elinkeinojen vauhdittamista, joka saa aikaan säteilyvaikutuksia seutukunnille. Tämän on oltava uudistuksen lähtökohta.

Maamme hallituksen on haudattava kaupunkivastaisuutensa ja annettava pääkaupunkiseudulle kasvuveturin rooli. Jos todella haluamme, että Suomen talous ja työllisyys lähtevät nousuun, on huolehdittava kasvun veturin hyvinvoinnista eli Helsingistä ja helsinkiläisistä.