Arkadianmäen syksyn yksi tärkeimmistä töistä on seuraavan vuoden talousarvion käsittelemi-nen. Valtiovarainvaliokunnassa työ on taas täydessä vauhdissa. Viime vuonna monella rinta-malla tehtiin kovasti työtä erityisvaltionosuuden eli EVO-rahojen tason turvaamisen puolesta. Silloin tuntui olevan selvää, että viesti EVO-rahojen leikkautuneen tason vaurioittavasta vaiku-tuksesta olisi mennyt vihdoin perille. Niin yksituumaisia olivat asiantuntijoiden ja poliitikkojen kannanotot: tilannetta pidettiin yksinkertaisesti kestämättömänä.

Tämä huomioiden ensi vuoden budjettiesitys oli todellinen pettymys. Hallituksen esityksessä valtion talousarvioksi vuodelle 2006 EVO-korvauksen kokonaismäärä pysyi edelleen samalla tasolla kuin viime vuonna eli 131 miljoonassa eurossa. Ainoana uutuutena oli sisäinen rahojen siirtely. Tutkimus-EVO:on on ehdotettu palautettavaksi koulutus-EVO:on kolmeksi vuodeksi lai-natut 8 miljoonaa euroa. Hallituksen esitys on vastoin eduskunnan selkeästi ilmaistua tahtoa. Jo viime vuonna eduskunta hyväksyi sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön, jossa yksiselittei-sesti todettiin, että EVO-rahat eivät kata tutkimus- ja koulutustoiminnasta yliopistosairaalaa yllä-pitäville kunnille aiheutuvia kustannuksia ja että EVO-rahat on välttämätöntä mitoittaa vastaa-maan todellisia kustannuksia. Kannanilmaisuja on toki vielä aiemmiltakin vuosilta.

Koulutukseen saatu EVO-rahoitus on pysynyt ensin markka-, ja sittemmin euromääräisesti suunnilleen ennallaan, mutta koulutettavien määrä on miltei kaksinkertaistunut. Yliopistosairaa-loille kohdennettu tutkimus-EVO on laskenut vuosien 1994–2005 aikana suunnilleen 50 pro-senttia. Me olemme tottuneet siihen, että huolimatta maamme pienuudesta, olemme monella lääketieteen tutkimuksen saralla huippuja. Samoin olemme ylpeitä lääketieteemme korkeasta tasosta ja hoidon laadusta. Vakava tosiasia on, että rapautuva rahoitus ei voi jatkua jättämättä jälkiä lääkärikoulutuksemme tai tutkimustoimintamme tasoon.

Vaikka hallitus ohittaisi eduskunnan tahdon, niin kuin se on räikeästi tehnyt, voisi se edes nou-dattaa itselleen laatimaa ohjelmaa. Vanhasen hallitusohjelmaan on selväsanaisesti kirjattu ta-voite nostaa tutkimuksesta ja opetuksesta aiheutuvien kustannusten korvaukset todellisten kus-tannusten tasolle. Tavoitteen ohittaminen ei ole omiaan nostamaan eduskunnan tai valtioneu-voston arvovaltaa.

Erityisvaltionosuuden jatkuva pieneneminen ei ole pelkästään uhka lääketieteelliselle tutkimuk-selle ja opetuksen tasolle, vaan samalla siirtyy kunnille kohtuuttomasti kustannuksia. Tämä vai-keuttaa muutenkin tiukoilla olevan kuntatalouden tilannetta ja vähentää kuntien terveyspalvelui-hin käytettävissä olevia voimavaroja. Valtion puuttuva rahoitusosuus on käytännössä jouduttu korvaamaan kuntien palveluhintoihin sisältyvällä rahoitusosuudella.

Palveluiden kilpailuttamisessa yliopistosairaaloiden kilpailukyky heikkenee, kun tutkimuksen ja opetuksen kustannukset kasvattavat myytävien tuotteiden hintoja. Kun kilpailukyvyttömyydestä seuraa palvelutuotannon väheneminen, yliopistosairaalassa välttämättömät tutkimus ja opetus muodostavat kuntien palvelutuotteiden hinnoissa yhä isomman osan.

On aivan selvää, että eduskunnan on korjattava hallituksen budjettiesitystä. Ensimmäiseksi on lisättävä sosiaali- ja terveysministeriön ehdotuksen mukaisesti koulutus-EVO:on 25 miljoonaa euroa. Kun koulutus-EVO:on tulee lisää rahaa, voidaan 8 miljoonan euron palautus koulutus-EVO:sta tutkimus-EVO:on toteuttaa ehdotuksen mukaisesti.

Tutkimusta ja koulutusta ei pidä asettaa vastakkain, koska molempia tarvitaan. Jälkeenjäänyttä rahoitustasoa ei saada kerralla kuntoon vaan tarvitaan pitkäjänteinen ohjelma, jolla valtionosuus saadaan kohtuudella vastaamaan kustannuksia. Sairaanhoitopiirien esittämä ajatus nostaa as-teittain yliopistosairaaloiden tutkimuksen ja opetuksen kustannuksia niin, että taloudellinen vas-tuu yliopistollisesta tutkimus- ja opetustoiminnasta siirtyy kunnilta kokonaan valtiolle viimeistään vuoteen 2008 mennessä, on hyvä ottaa lähtökohdaksi.

Budjettiesitys ei ollut pettymys ainoastaan EVO-rahojen vaan koko terveydenhuollon osalta. Hoitotakuurahoista leikataan 25 miljoonaa euroa, eikä kuntatalouden ahdinkoon ole tulossa hel-potusta. Tilannetta vaikeuttaa entisestään se, että valtiovalta jättää maksamatta kunnille kuulu-vaa pakkolainaa lähes 300 miljoonaa euroa.

Huolestuttavinta on, että huoli terveydenhuollon riittämättömästä rahoituksesta ja kuntien kur-jasta tilanteesta yritetään haudata käynnissä olevan kunta- ja palvelurakenneuudistuskeskuste-lun alle. Vakava tosiasia on, että tapahtumassa on korvaamatonta vahinkoa, ellei peruspalvelu-jen pelastustoimiin ryhdytä välittömästi. Kuntalaiset eivät voi odottaa uudistuksen hedelmiä vuo-sikausia. Palveluiden toimivuudesta on huolehdittava tässä ja nyt, tämän päivän arjessa. Välillä tuntuu vähän siltä, että poliittiseen keskusteluun ei mahdu kuin yksi asia kerrallaan ja sitten muut asiat jäävät tai jätetään unohduksiin.

On aivan selvä, että ilman sirpaleisen kuntakentän yhdistämistä, palveluiden järjestämistapojen uudistamista tai nykyistä selkeämpää eri alueiden yhteistyötä ei ole mahdollista turvata hyvin-vointiyhteiskuntamme palveluita. Uudistuksella on luotava elinkelpoisia, toimintakykyisiä kun-tayksiköitä, jotka kykenevät pidemmällä aikavälillä tehokkaaseen palvelujen järjestämiseen, ja niiden rahoittamiseen, tilaamiseen ja laadun valvontaan. Yhtä lailla on pidettävä kiinni siitä, että palveluiden ja kuntakentän uudistuspäätöksiä ei siirretä yli vaalien. Tämä olisi hyvin vahingolli-nen ratkaisu.