Kategoria: Blogi

Lääkelaitoksen alueellistaminen ei saa olla itsetarkoitus. Politiikassa on päinvastoin kunniakasta perääntyä silloin, kun tosiasiat sitä vahvasti puoltavat. Lääkelaitoksen, eli uuden Fimean osalta tosiasiat puhuvat yksiselitteisesti pakkosiirrosta luopumisen puolesta. Pian sosiaali- ja terveysministeriön pöydällä olevan Fimean tekemän selvityksen pohjalta tehdyissä päätöksissä on oltava keinovalikossa myös pakkosiirron peruminen.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean alueellistamispäätös tehtiin poikkeuksellisen kovan kohun ja kritiikin saattelemana. Useat tahot ja varsinkin alan asiantuntijat varoittivat päätöksen johtavan asiantuntemuksen karkaamiseen, laitoksen toiminnan kriisiytymiseen ja lääketurvallisuuden vaarantumiseen. Jopa oikeuskansleri moitti asian valmistelua. Kaikista varoituksista huolimatta vastaava ministeri, keskustalainen Hyssälä vei pakkosiirtopäätöksen loppuun asti. Tänään näemme mihin sokea alueellistamispolitiikka johtaa.

Syksyyn 2011 mennessä Fimean noin 200 hengen henkilöstöstä on irtisanoutunut yli 60 työntekijää, joista suuri osa on pitkäaikaisia asiantuntijoita. Alueellistamispäätöksen toimeenpano on takkuillut monin tavoin. Vuonna 2014 Kuopiossa pitäisi olla kaikki Fimean toiminnot ja työntekijät lukuun ottamatta etätyöntekijöitä. Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan vanhan lääkelaitoksen henkilöstöä on siirtynyt Kuopioon vasta muutama ja Kuopioon on palkattu uusia työntekijöitä toisaalta. Ensi vuonna Fimea on joutumassa todella vakaviin vaikeuksiin, jos alkuperäisestä pakkosiirtopäätöksestä ja -suunnitelmasta pidettäisiin kiinni.

Nyt hallituksen ja ministerin vaihduttua on hyvä mahdollisuus ottaa asia uudelleenkäsittelyyn. Olikin täysin välttämätöntä, että uusi sosiaali- ja terveysministeri Risikko kuuli lääkealan hädän ja lupasi uudelleen arvioida asiaa. Fimean johto tekee yhdessä henkilöstön kanssa ehdotuksen siitä, miten laitoksen toiminta ja lääketurvallisuus taataan. Esityksen pitäisi olla ihan näinä päivinä valmis. Kun entistä Lääkelaitosta koskevat päätökset tehtiin hutiloimalla, on uuden Fimean pelastaminen tehtävä harkiten.

Esille kannattaisi kaivaa myös alueellistamisjupakan aikana eronneen Lääkelaitoksen ylijohtaja Hannes Wahlroosin rakentava esitys. Wahlroos esitti, että Kuopiossa olisivat vain sellaiset lääkehuollon kehittämis- ja asiantuntijatehtävät, joilla ei ole välitöntä yhteyttä EU:n lääkevalvontaan. Siirrettävillä tehtävillä ei tulisi myöskään olla kiinteää keskinäistä yhteyttä lääkehuollon lupa- ja valvontaprosesseissa.

Olisi suurta viisautta muuttaa päätöstä nyt kun nähdään, että on tehty päätös riskeeraa lääketurvallisuuden, hävittää korkeaa osaamistamme lääkealalla ja uhkaa Suomen mainetta lääkealan osaajana. Jos päätöksen perumiseen ei taivuta, on syytä etsiä luovasti ratkaisuja Fimean toiminnan turvaamiseksi.

Koko lääkelaitoksen alueellistamisjupakka on vakava osoitus siitä, että nykyisen hallituksen on arvioitava koko alueellistamispolitiikan periaatteet. Onkin enemmän kuin tervetullutta, että Kataisen hallituksen ohjelmaan on kirjattu tavoite arvioida valtion alueellistamisen laatua ja kustannustehokkuutta. Hallitusohjelmassa luvataan myös selvittää alueellistamisen tulokset ja menettelytavat. Tämä selvitys on syytä tehdä ripeästi. Hallitusohjelman mukaan arvioinnin perusteella alueellistamista voidaan jatkaa kokonaistaloudellisin perustein toimintojen uudelleenorganisoinnin tai uusien toimintojen perustamisen yhteydessä. Valmistelun aikana olisi viisasta pidättäytyä kaikesta alueellistamisesta, niin uusista päätöksistä kuin vanhojen toimeenpanosta.

HUS:n Lastenklinikan ja lastenlinnan tilat ovat elinkaarensa päässä eivätkä vastaa nykyajan vaateita. Jatkuvat kattojen ja ilmastointilaitteiden vesivuodot aiheuttavat kosteusvaurioita. Kosteusvauriot taas lisäävät infektioriskejä. Ilmastointi on tehoton ja tilat ahtaat. Tiloissa hoidetaan eri puolilta Suomea tulevia vakavasti sairaita lapsia. Suomeen tarvitaan uusi lastensairaala. Suurin haaste on rahoituksessa ja sen ratkaisemiseksi on etsittävä ennakkoluulottomasti ratkaisuja. Guggenheimin sytyttämää innostusta päättäjissä tarvitaan myös lastensairaalan rakentamiseen. Suomen lippulaiva voi olla myös maailman huippua oleva terveydenhuolto.

Kuvaava esimerkki tilojen räikeistä puutteista on sen epäinhimillisen ahtaat keskosten hoitotilat. Tilojen ahtauden takia vanhempien läsnäoloa joudutaan jatkuvasti rajoittamaan. Vanhempien läheisyys on tärkeää keskosten toipumisen kannalta. Vanhempien mahdollisuus yöpyä lapsen luona tuo esimerkiksi pitkiä aikoja sairaalassa viettävälle syöpäpotilaalle turvaa. Sairaalla lapsella tulee olla oikeus vanhempiensa läsnäoloon.

On hyvä, että alustava tarveselvitys lastensairaalan toiminnoista on tarkoitus tehdä tämän syksyn aikana. Tämän jälkeen tilatarve tiedetään tarkemmin. Tarveselvityksen jälkeen on syytä heti määrittää rakennuksen sijainti ja käynnistää kaavoitustyöt. Ideaalisinta olisi rakentaa kokonaan uusi, riittävän iso lastensairaala lähelle vastasyntyneiden teho-osastoa. Ihanteellisin sijainti olisi lasten- ja naistenklinikan välillä mahdollisesti vanhaa hallintorakennusta purkaen. Muitakin mahdollisia paikkoja varmasti löytyy.

Lastensairaalassa tehdään myös maailmalla arvostettua ja urauurtavaa tutkimusta – tutkimusta, jonka avulla yhä pienempiä ihmisen alkuja pidetään elämässä kiinni. Tavoitteena on oltava maailman huippuluokan lastensairaala, joka palvelee pääkaupunkiseutua ja koko Suomea pitkälle tulevaisuuteen.

Jatkuva korjaaminen maksaa. Infektiot maksavat sekä vaarantavat lasten terveyden ja joskus jopa pienen ihmisen alun hengen. Siksi ei pidä enää odottaa. Sairaalan rakentaminen ja rahoitus on kaikkien kuntien ja myös valtion asia. Kiinteistöjen rakentamiseen pitää etsiä ennakkoluulottomasti uudenlaisia rahoitusratkaisuja. Yksi vaihtoehto lastensairaalan rakentamiseen voisi olla leasing-malli, jossa sairaalan omistaisi rahoitusyhtiö. Miksi ei HUS ja pääkaupunkiseudun suuret kunnat voisi olla rahoittajia tai etsiä rahoittajia rakentamiseen aivan uudelta pohjalta? 

Sari Sarkomaa
Kansanedustaja (kok)
Valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja

Sanna Lauslahti
Kansanedustaja (kok)
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) hallituksen jäsen

Monet yllättyvät siitä, että rintasyöpä ei olekaan se kaikkein suurin terveysriski naisille. Jopa puolet naisista pelkää kuolevansa rintasyöpään. Vain harva pelkää sepelvaltimotautia, vaikka sepelvaltimotaudin aiheuttama sydäninfarkti on suomalaisten naisten yleisin kuolinsyy. Siihen menehtyy naisista joka kolmas. Valtimotautiin kuolee vuosittain yli 10 000 naista, eli lähes kaksi kertaa enemmän kuin kaikkiin syöpiin yhteensä.

Askel kohti tervettä elämää on tietää, mitä vastaan taistelee. Sen jälkeen voi tehdä toimia riskin pienentämiseksi. Tämän vuoksi etenkin sydänterveyden edistäminen on nostettava paremmin päivänvaloon.

Joka kahdeksas 45-65 -vuotias nainen sairastaa valtimotautia. Sepelvaltimotaudin tyypillisin oire on puristava rintakipu. Naisilla on kuitenkin miehiä enemmän vaikeasti tunnistettavia oireita, kuten pahoinvointia ja väsymystä. Lisäksi naisilla sairaus kehittyy hitaammin ja pidemmän ajan kuluessa kuin miehillä.

Suomen Sydänliiton Pukeudu Punaiseen -päivää vietetään tänä vuonna Suomessa kolmatta kertaa tämän viikon perjantaina 9.9. Kampanjan tarkoituksena on muistuttaa elintapojen merkityksestä naisen sydämen terveydelle. Kannustan kaikkia – niin miehiä kuin naisia – tutustumaan aiheeseen ja lähtemään mukaan kampanjaan! Viime vuoden PuNainen-tempaus näkyi monella työpaikalla, ja mukana oli myös lähes koko eduskunnan väki.

Huolestuttavaa on, että naisten osuus sydän- ja verisuonitautien tutkimuksissa on pienempi Suomessa. Sukupuolikohtaisia eroja on sekä diagnosoinnissa että hoitoratkaisuissa. Tähän on saatava muutos. Naisia koskevan tutkimustiedon vähäisyyden ja naisten valtimotaudin oireiden epämääräisyyden vuoksi suurena vaarana on sairauden hoidon viivästyminen. PuNainen-kampanjan avulla on hyvä kiinnittää huomiota myös siihen, että terveydenhuollon piirissä myös naisten sydänsairaudet osattaisiin nähdä ja hoitaa ajoissa.

Onneksi kuitenkin suomalaisten sydänterveys on kehittynyt myönteisesti. Silti sydän- ja verisuonitaudit ovat edelleen suomalaisten yleisin kuolinsyy. Keskellä kiirettä on hyvä muistaa elintapojen merkitys sydämen terveydelle. Meistä jokainen voi oikeilla elämäntapavalinnoilla pienentää sairastumisvaaraansa jopa yli 80 prosenttia. Tärkeimpiä sydäntä ja verisuonistoa suojaavia tekijöitä, jotka voimme valita – tai jättää valitsematta – ovat mm. tupakoimattomuus, säännöllinen reipas liikunta, maltillisuus alkoholinkäytössä, sekä stressin- ja painonhallinta.

Luin ruotsalaisten ja tanskalaisten tekemästä tuoreesta tutkimuksesta, jossa todettiin että vähäinen liikunta lisää sydänsairauksien riskiä myös lapsilla. Yksin kampanjat ja tempaukset eivät riitä, vaan terveyden edistämiseen tarvitaan todellinen ryhtiliike. Terveet elämäntavat on hyvä löytää jo pienestä pitäen, jotta niistä tulee kiinteä osa perheen arkea. Meidän aikuisten on toimittava esimerkkinä toisillemme ja lapsillemme. Hyvä asia muistaa on se, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa huolehtimaan itsestään ja sydämestään.

Punainen-kampanjan lähtökohtana on elämänhallinta ja elämänlaadun parantaminen. Jokaisen on hyvä miettiä, minkä “punaisen teon” voi tehdä jo tänään itsensä hyväksi. Ideoita ja ajatuksia arjen punaisille teoille, sekä tietoa terveydestä ja punainen -kampanjasta löydät osoitteesta www.punainen.fi

Helsingin ja monen muun kaupungin ongelma on pienten liikkeiden väheneminen. Ilman pikkuliikkeitä ja kahviloita kaupunkikulttuuri kuihtuu, ja alueista tulee tylsiä ja kasvottomia. Pienet putiikit ja kahvilat tekevät asuinalueista persoonallisia, viihtyisiä ja vetovoimaisia asua ja elää.

Arvostan lähellä olevia palveluita. Kotikulmillani Munkkiniemessä on upeita pieniä kahviloita ja kauppoja. Yksi lempikauppani on herkku- ja ruokakauppa Mumu, jossa myydään myös lähi- ja luomuruokaa. Lähikortteleiden monet liikkeet ovat suosikkejani.

Helsingin Yrittäjät ja Helsingin kaupunki järjestävät ensimmäistä kertaa tänään alkaneen Poikkea Putiikissa -kampanjaviikon 5.-10.9.2011. Kampanja on Kivijalkayritysten tempaus, jolla kaupunkilaisia ja matkailijoita herätellään löytämään kivijalassa olevat erinomaista palvelua ja yksilöllisiä tuotteita tarjoavat kaupat ja palveluyritykset. Kun minua pyydettiin mukaan, lähdin ilomielin Poikkea Putiikissa -kampanjan tukijaksi.

Kampanjaviikon aikana järjestetään tapahtumia ympäri kaupunkia, joka päivä eri kaupunginosassa. Käy kurkkaamassa sivuilta www.poikkeaputiikissa.fi lisää tietoa tempauksesta!

Suomi tarvitsee yrittäjiä ja kaikenkokoisia yrityksiä. Menestyvät yrittäjät työllistävät, ja verotuloilla rahoitetaan hyvinvointipalvelut. Olin hallitusneuvotteluissa mukana ja pidin vahvasti yrittäjien asioita esillä. Pääministeri Jyrki Kataisen (kok) tuore hallitusohjelma painottaakin yrittäjyyden edellytysten turvaamista.

Tervetullutta on se, että yritysten hallinnollista taakkaa kevennetään, ja maksuihin ja veroihin liittyviä prosesseja tehostetaan. Hallitusohjelmassa on myös luvattu, että työn verotus ei vaalikauden aikana kiristy. Tämä on tärkeää suomalaisten ostovoiman ylläpitämiseksi. Verotuksen tasoa ja rakennetta uudistetaan talouskasvua, työllisyyttä ja yrittäjyyttä tukevaan suuntaan. Uudistuksessa on kohdeltava tasavertaisesti erikokoisia yrityksiä.

Jokainen meistä voi itse vaikuttaa pienten kauppojen elinvoimaisuuteen suosimalla niitä ostospaikkoina. Palkaksi saa ystävällisen palvelun ja yksilöllisiä tuotteita sekä elävän kaupungin. Yrittäjyys on asia, jonka edistäminen on elintärkeää. Se tuo työtä ja hyvinvointia meille kaikille.

Blogi Verkkouutisissa 29.8.2011

Viime viikon perjantaina julkaistu tuoreehkon peruspalveluministeri Guzenina-Richardsonin (sd.) haastattelu sai monet meistä hieraisemaan silmiään. Ministeri väitti Turun Sanomien mukaan, että nykyisellä hallituksella on kehittämisrahaa, jota hän aikoo ohjata kuntiin, jotka torjuvat palvelujen yksityistämistä.

Ministerin lausunnon luettuani on pakko sanoa, että kotiläksy peruspalveluministerille on enemmän kuin tarpeen. Ministerin on syytä lukea nykyisen hallituksen ohjelma ja ehkäpä hieman kerrata sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä.

Aivan ensiksi on todettava, että kunnilla on selkeästi lakiin kirjattu velvollisuus järjestää lakisääteiset palvelut, mutta myös lain mukaan oikeus valita kuka palvelut tuottaa. Kunnat voivat siis ostaa palveluita esimerkiksi yksityiseltä yritykseltä, mutta palvelu on edelleen sama julkinen palvelu. Sen sijaan lakisääteisten hyvinvointipalveluiden yksityistäminen ei ole lain mukaan mahdollista, joten ministerin puheet kuulostavat kovin kummallisilta.

Toiseksi on todettava, että peruspalveluministerin esittämiä tavoitteita kannustaa kuntia tuottamaan kaikki palvelut itse ei ainakaan hallitusohjelmasta löydy. Päinvastoin hallitusohjelmassa on kirjattu selkeästi tavoite kannustaa kuntia tuottamaan palvelut nykyistä kustannustehokkaammin niin, että vähemmällä saadaan enemmän ja että olemassa olevilla voimavaroilla voidaan turvata peruspalvelut yhdenvertaisesti.

Hallitusohjelmassa lukee selkeästi: ”Kuntien järjestämisvastuulla olevat palvelut tuotetaan asiakaslähtöisesti sekä laadukkaalla ja kustannusvaikuttavalla tavalla. Kunta voi tuottaa palvelut itse, yhdessä toisten kuntien kanssa tai ostaa ne toiselta kunnalta tai yksityisiltä palvelutuottajilta (yritykset, järjestöt, säätiöt). Yksityinen ja kolmas sektori täydentävät kuntien palveluja. Kolmannen sektorin ja seurakuntien osaamista ja kokemuksia hyödynnetään.” Edellä oleva on siis suora lainaus hallitusohjelmasta.

On täysin selvää, että terveydenhuoltomme on oltava julkisen vallan päävastuulla ja pääosin verovaroin rahoitettu. Suomessa ei ole yhtään puoluetta, joka muuta olisi esittänyt. Keinotekoisen vastakkainasettelun sijaan on rakennettava avointa ja toimivaa kumppanuutta. Julkisen sektorin täydentäjäksi ja kirittäjäksi tarvitaan yrityksiä ja kolmatta sektoria. Tästä hallitus on ohjelmassaan yksimielinen.

Palveluja tarvitsevien ihmisten etu on se, että kunnat tekisivät saumatonta yhteistyötä yksityisen sektorin ja järjestöjen kanssa. Kuntien on kehitettävä omaa osaamistaan palveluiden tuottajana ja tilaajina niin, että palveluita osataan hankkia sieltä, mistä se on tarkoituksenmukaista, laadukasta ja kustannustehokasta. Tähän yhteistyöhön on myös ministerin syytä kuntia hallitusohjelman mukaisesti kannustaa. Ehkä lausunnossa voi olla kyse vielä uuden hallituksen kesähelteillä tapahtuneesta alkuverryttelystä, joka loppuu syksyn tullen. Näin asia toivottavasti on.

Hyvä on myös peruspalveluministerin muistaa, että tuoreessa valtiovarainministeri Urpilaisen (sd.) budjettiesityksessä kuntien valtionosuuksia vähennetään hallitusohjelman mukaisesti. Onko tosiaan niin, että peruspalveluministeri antaisi lisärahaa niille kunnille, jotka kieltäytyvät etsimästä monimuotoisia tapoja tuottaa palveluja? Tätä en kyllä usko.

Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen onnistuminen on pääministeri Kataisen hallituksen yksi keskeinen onnistumisen mitta. Siksi on välttämätöntä, että ihan alkumetreillä tehdään selväksi mikä on uuden hallituksen tavoite ja mikä ei ole.

Olen varma siitä, että ihmisille eivät ole tärkeitä kuntarajat, eikä se, onko esimerkiksi oman vanhemman vanhuspalvelut kunnan omaa palvelutuotantoa vai onko palvelu ostettu vaikkapa yrittäjältä. Olennaista on, että palvelun saa oikea-aikaisesti, tasavertaisesti ja että palvelut ovat laadukkaita.

Kaikessa uudistamisessa on olennaista muistaa, että ihmiset tekevät palveluiden laadun. Sosiaali- ja terveydenhuollon houkuttelevuudesta työpaikkana on viisasta pitää kiinni. Tekijöitä tarvitaan niin julkiselle ja kolmannelle sektorille kuin yrityksiinkin.

Palattuani elokuun alussa kesälomalta vein ensimmäisen työpäivän päätyttyä lapset lähimmälle uimarannallemme. Suureksi pettymykseksi oli vesi sinilevän takia uimakelvotonta. Ajattelin, että ainakin eväät voimme rannalla syödä, vaikka uida ei voisikaan. Harmistusta lisäsi se, että ennen eväiden syöntiä oli pakko siivota rantaa ja kerätä sieltä suurimmat roskat. Muutama muukin oli ollut eväsretkellä. Grillaus- ja eväsroskia oli jätetty tuulen levitettäväksi sinne tänne hiekkarannalle ja mereen.

Helsingin kadut ja puistot täyttyvät etenkin kesäisin roskista. "Joku sen kuitenkin sieltä siivoaa", on kuulunut puistossa piknikillä olevan suusta. Roskaaminen on kaupungissamme ikävää arkipäivää. Lasipullojen rikkominen aiheuttaa suuren tapaturmariskin niin uimarannoilla, puistoissa kuin pyöräteilläkin. Roskaaminen on harmillinen riesa, joka ei vain pilaa ympäristöä ja viihtyvyyttä vaan se on myös kallista lystiä. Jonkun kun on aina maksettava siitä, että roskat siivotaan. Ja se joku on tietenkin veronmaksaja.

Roskaaminen on ikävää välinpitämättömyyttä ja laiskuutta. Omien jätteiden jättäminen on monille niin piintynyt tottumus ja tapa, ettei siihen edes enää kiinnitä huomiota. Varsinkin juhlapäivät ja ulkotapahtumat näyttävät monen mielestä olevan oikeutettu syy jättää roskat lojumaan muiden siivottavaksi. Ajatus ja asenne "joku muu hoitaa aina asiat puolestani eikä minun tarvitse piitata", on huolestuttava. Se johtaa vastuun ulkoistamiseen muille ihmisille.

Ei ole oikein eikä millään muotoa perusteltua, että saamme kaikki maksaa roskaajien jälkien siivoamisen ja kärsiä roskaamisen aiheuttamista vahingoista sekä mielipahasta. Roskaamistilanne ei ole ongelma vain meille helsinkiläisille, vaan se haittaa myös pääkaupunkimme mainetta matkailukohteena.

Jokaisen on muistettava ja kannettava vastuunsa ympäristöstä. Sen, minkä jaksaa puistoon, rannalle tai kadulle kaupasta kantaa, pitää myös jaksaa sieltä pois roskakoriin asti viedä.

Ei ole yllätys, että monet kuntapäättäjät Helsingissä, kuten yleisten töiden lautakunnan puheenjohtaja Jarmo Nieminen (kok) jo kesän alussa useasti, ja nyt viimeisimmäksi apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri haluaisivat puuttua tiukemmin roskaamiseen esimerkiksi rikemaksun avulla. Mahdollisuus antaa sanktio roskaamisesta halutaan mukaan kuntien keinovalikkoon herättämään ihmisiä kantamaan vastuuta omista roskistaan ja ympäristöstään. Mielestäni vaateet ovat järkeviä ja kannatettavia.

Olen kannustanut uutta hallitusta selkeyttämään lainsäädäntöä niin, että kunnilla olisi nykyistä selkeämpi oikeus sanktioida roskaamista. Sakottamisoikeus olisi vahva viesti siitä, että roskaamiseen halutaan saada nollatoleranssi. Jätin tänään asianomaisen ministerin vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa kysyn, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä asian kuntoon laittamiseksi.

Sakkorangaistus on ollut toimiva keino monissa suurkaupungeissa pitää kadut ja puistot siisteinä. Myös naapurimaassamme Ruotsissa on havahduttu ongelmaan. Ruotsissa on kesällä astunut uusi laki voimaan, jonka johdosta roskaajalle saa antaa sakon heti paikan päällä.

Julkisuudessa on keskusteltu myös siitä, vähenisikö roskaaminen jos kaupunkiin saataisiin isompia roskakoreja. On hyvä, että Helsingin rakennusvirasto pohtii parhaillaan, millaisia uudet roska-astiat voisivat olla. Ylipäätään on tärkeä myös pohtia, miten voisimme vähentää jätteen syntyä. Selvää kuitenkin on, että suuremmat roskikset eivät auta, jos roskia ei vaivauduta sinne laittamaan. Asenteet ja tottumukset kaipaavat muutosta. Roskakorien käyttäminen on taito, jonka jokaisen kaupunkilaisen tulee osata ja sitä taitoa pitää myös viitsiä käyttää.

Blogi Verkkouutisissa 30.6.2011 http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=58108:sarkomaa-likameri-vai-itaemeri&catid=72:vieras-blogi-uusin-blogi&Itemid=15

Kesälomapurjehduksemme yhden kohokohdan piti olla Nynänshamnin idylliseen vierasvenesatamaan saapuminen. Toisin kävi. Haiseva sinilevä oli valloittanut rannat. "Kyllä ruotsalaiset ovat tyhmiä, kun ovat lianneet merensä", kommentoi keskimmäinen lapseni.

Aluksi poikani kommentit kaiken hajun ja harmin keskellä hymyilyttivät. Ei ollut helppo lapselle selittää, että meri on yhteinen ja sitä ei ole pilannut ruotsalaiset tai jotkut muut, vaan me kaikki yhdessä.

Ponnisteluista huolimatta Itämeri on edelleen maailman saastunein merialue. Pahimpana Itämeren uhkana on rehevöityminen ja sisäinen kuormitus, jonka seurauksena saastunut meri ruokkii itse pilaantumistaan. Kaiken lisäksi ilmastonmuutos vauhdittaa tätä noidankehää. Tämän syöksykierteen katkaisu edellyttää radikaaleja päästövähennyksiä. Ilman nopeaa tehoelvytystä Itämeri kuolee.

Rannikkovesiemme merkittävin rehevöittäjä on maatalous. Kaikesta mereen päätyvästä fosforista ja typestä 50-60 prosenttia tulee pelloilta. Vaikka maatalouden vesiensuojelua on tehostettu, ravinnekuormitus ei ole vähentynyt, vaan paikoin jopa lisääntynyt. Maatalouden kuormitus kohdistuu voimakkaimmin Saaristomereen, jonka tila rannikon tuntumassa on vain välttävä tai paikoin huono.

Kataisen hallituksen ohjelma antaa Itämerelle toivoa ja tiukan kehotuksen useine toimenpiteineen pelastaa Itämeri. Tavoitteena on tehostaa suojelutoimia sekä kansallisesti että yhteistyössä muiden Itämerivaltioiden kanssa.

Yhteistyötä jatketaan Pietarin ja Leningradin alueen kaupunkien kanssa tavoitteena yhdyskuntien ja maatalouden päästöjen pienentäminen. Tarkoitus on edesauttaa Itämeren alueen satamien jätevesien vastaanottokapasiteetin ajanmukaistamista ja aikaansaada jätevesien mereen laskun täyskielto.

Suomi tähtää myös vahvasti öljyn- ja kemikaalientorjuntakapasiteetin parantamiseen. Öljyonnettomuuden riskiä vähennetään kehittämällä meriliikenteen ohjausjärjestelmiä ja turvallisuutta. Tämän lisäksi on olennaista tehostaa typenpoistoa erityisesti rannikon läheisillä jätevedenpuhdistamoilla ja tämä on hyvä tehdä ympäristölupien kautta.

Hallitus on sitoutunut vahvasti uudistamaan EU:n maatalouspolitiikan niin, että se edistää tehokkaita ympäristötoimenpiteitä koko Itämeren alueella. Mikä tärkeintä maatalouden ympäristötuki uudistetaan edistämään vesistöjen ja luonnon monimuotoisuuden suojelua nykyistä vaikuttavammin. Ympäristötuen toimenpiteitä kohdennetaan alueellisesti sekä tila- ja lohkokohtaisesti vesistöjensuojelun kannalta herkimmille alueille aivan kuten kokoomus on pitkään vaatinut.

On ilahduttavaa, että hallitus myös kirjasi ohjelmaansa Itämeriselonteon käsittelyssä esittämäni ajatuksen. Jatkossa valtion talousarvioon kootaan yhteen Itämeren suojelun voimavarat. Näin saadaan kokonaiskuva tilanteesta ja ympäristöohjausta voidaan tehostaa niin, että valitut toimet johtavat kustannustehokkuuteen ja parhaisiin ympäristöhyötyihin.

Samalla kun hallitus vuosittain tarkastelee ohjelmaansa kirjatun ”perälautasäännöksen” mukaan, onko talouden luvut tavoitellulla tolalla vai tarvitaanko lisävauhtia, on syytä tarkastella, onko hallitusohjelman muissa keskeisissä tavoitteissa edetty sovitulla tavalla. Itämeren osalta tämä on aivan välttämätöntä.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan tästä kesästä on vaarassa tulla sinilevän osalta erityisen paha. Ehkäpä meidän lapsenlapsien kesät ovat jo toisenlaisia ja onnistumme jättämään Itämeren tuleville isille ja äideille sellaisessa kunnossa, ettei heidän tarvitse sitä hävetä.

Blogi 30.6.2011

Julkisuuteen tulleet tuoreen opetusministeri Gustafssonin ajatukset aikalisän antamisesta taideyliopistohankkeelle ovat herättäneet paljon kysymyksiä. Uskon, että puheenvuoro oli vain ääneen ajattelua. Toivon, että kyseessä on ennemminkin huoli yliopistoihin kohdistuvista hallitusohjelman leikkauksista kuin lopullinen ministerin päätös hyllyttää koko taideyliopisto. Kannustan uutta ministeriä pitämään kiinni hallitusohjelman kirjauksesta edistää taideyliopiston syntymistä ja puolustamaan yliopistojen voimavaroja.

Taideyliopiston perustaminen ja siihen liittyvien lisävoimavarojen kerääminen on hyvä ottaa koko uuden hallituksen yhteiseksi tavoitteeksi samalla tavalla kuin Aalto-yliopiston perustaminen oli edellisen hallituksen yhteishanke ja missio. Taideyliopiston muodostavat Sibelius-Akatemia, Kuvataideakatemia ja Teatterikorkeakoulu ovat varmasti kaiken panostuksen arvoisia.

Taideyliopiston muodostaminen Helsinkiin on uuden hallitusohjelman merkittävämpiä yliopistoja koskevia linjauksia eikä sitä ei pidä kevyin perustein heittää romukoppaan. Luopua ei pidä myöskään siksi, että taloudessa on tiukkaa ja että hankkeelle ei ole vielä budjetoitu rahaa. Asian eteen kannattaa ja pitää tehdä työtä. Ei vain siksi, että hallitusohjelmaneuvotteluissa on siitä sovittu ja että asian eteen on yliopistokentässä huhkittu hartiavoimin.

Urakoida kannattaa ennen kaikkea siksi, että hanke on Suomen tulevaisuuden kannalta merkittävä. Vaikeina aikoina on pienen maan panostettava strategisesti tärkeisiin kohteisiin ja yliopistot ovat Suomen menestyksen rakentajia.

Taideyliopisto on mahdollisuus eri taiteenalojen kehittymiselle ja voimavarojen suuntaamiselle opettamiseen sekä tutkimukseen, ja se toisi opiskelijoille nykyistä enemmän joustavia valinnanmahdollisuuksia. Taideyliopistojen koulutuksen ja tutkimuksen tulee vastata taidekentässä ja taideammateissa tapahtuviin muutoksiin. Nykyinen taideyliopistojen organisointi ja rakenne eivät näitä tavoitteita tue parhaalla mahdollisella tavalla.

Hanke on perusteltua myös voimavarojen järkevän käytön kannalta. Perustettavan taideyliopiston sisällä toimisi kolme erillistä akatemiaa edelleen omilla nimillään. Taideyliopistolle tulisi yhteinen johto, hallitus ja strateginen päätöksenteko ja näin vähennettäisiin hallintoa.

Taideyliopiston perustaminen on perusteltua ennen kaikkea taidealojen yliopistojen kehittämisen takia. Tavoitteena on kansainvälinen vapaan taiteen yliopistoksi profiloituva yksikkö, joka vahvistaisi taiteen asemaa sekä autonomiaa yhteiskunnallisesti ja olisi vahva tekijä maamme taide- ja kulttuurielämässä.  

Taideyliopisto on tärkeä koko Suomelle, niin taiteen kehitykselle kuin taloutemme kasvunkin kannalta. Taide ja kulttuuri tuottavat tieteen ja koulutuksen ohella yhteiskunnan sivistyksellisen perustan. Suoraan sanottuna aikalisän ottaminen runsaat 20 vuotta työn alla olleessa taideyliopisto-asiassa ihan hallituksen alkumetreillä olisi täysin ennenaikaista.

21.6.2011

Eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoitus piti jättää eilisiltaan mennessä. Jätin ilmoitukseni jo hyvissä ajoin viime viikon lopulla. Kampanjasumma oli perinteisesti pieni verrattuna monen valitun ja valitsematta jääneen ehdokkaan kampanjaan. Kiitos tukijoukoille upeasta talkootyöstä, jota ei mikään raha voi korvata!

Vaalirahoitusilmoitukseni löytyy tästä linkistä.