Tekijä: sari

Eduskunnan puhemiehelle

Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä esiopetuksesta ja kuusivuotiaiden lasten asemasta käytävällä keskustelulla on todella pitkä ja monivaiheinen historia. Keskustelua käytiin jo 1940-luvulla, ja 1960—1970-luvun lähes kaikissa koulutusta kehittävissä työryhmissä ja komiteoissa kuusivuotiaiden lasten asema oli vahvasti esillä. Ensimmäiset viralliset kuusivuotiaiden lasten esiopetusta koskevat kokeilut aloitettiin jo vuonna 1966. Laki koulujärjestelmän perusteista vuodelta 1968 totesi, että "kunnan koululaitokseen voi kuulua myös lastentarha tai sitä vastaava esiluokka". 

Monet kansainväliset tutkimukset osoittavat laadukkaan pedagogisen varhaiskasvatuksen merkitys lapsen oppimispolulle ja suotuiselle kehitykselle. Apulaisprofessori Venla Bernelius luovutti selvityksen koulutuksellisesta tasa-arvosta ja alueellisesta ja sosiaalisesta eriytymisestä juuri opetusministeri Saramolle. Selvityksessä todettiin, että sosioekonomisen taustan merkitys on korostunut entisestään lasten oppimistuloksissa viime vuosina ja nämä erot ovat havaittavissa jo varhaiskasvatuksessa.  

Suomessa varhaiskasvatuksen kehittämisen merkittäviä askeleita on toimialan siirtäminen opetushallintoon, ja näin on vahvistettu kasvatus- ja koulutuspoliittista kehittämistyötä. Toisaalta varhaiskasvatuslain määritelmä pedagogisesta varhaiskasvatuksesta on edelleen puutteellinen. 

Kuusivuotiaita lapsia koskeva esiopetus tuli voimaan vaiheittain vuonna 2000 ja muuttui kuntien järjestämisvelvollisuudeksi seuraavana vuonna. Esiopetus säädettiin velvoittavaksi vuoden 2015 elokuusta alkaen, mutta tässä ei kuitenkaan ole kysymys oppivelvollisuudesta. 

Tällä hetkellä kuusivuotiaiden lasten osallistuminen esiopetukseen toteutuu lähes sataprosenttisesti. Esiopetus toteutetaan pääasiassa päiväkodeissa, jolloin suurin osa lapsista osallistuu sekä ennen sitä että sen jälkeen päiväkodin pedagogiseen varhaiskasvatukseen. 

Kuntaliitto toteutti syksyllä 2019 selvityksen Esi- ja alkuopetuksen yhteistyökäytänteistä Manner-Suomen kunnissa. Selvitysten vastaajat totesivat, että suurin osa esiopetuksesta tapahtuu peruskoulujen yhteydessä. Näin ei kuitenkaan ole. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 vain reilut 10 prosenttia esiopetuksesta tapahtuu kouluissa. Päiväkodeissa toteutuu suurin osa esiopetuksesta, jolloin siitä vastaavat ja sitä toteuttavat pääsääntöisesti alle kouluikäisten lasten opetukseen erikoistuneet varhaiskasvatuksen opettajat.  

Suomessa kolmevuotiaiden lasten osallistuminen päiväkodin varhaiskasvatukseen on alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa. Osallistumisen lisäämiseksi on toteutettu viisivuotiaiden lasten maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilu, joka päättyy elokuussa. Tämän jatkoksi ollaan käynnistämässä kaksivuotista esiopetuskokeilua, joka käynnistyy tämän vuoden elokuussa. Esiopetuksen kokeiluopetussuunnitelmassa halutaan korostaa varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa, pienten lasten leikkiä ja lasten mielenkiinnosta lähtevää toimintaa. Näiden huomioiminen varhaiskasvatuksessa ovat keskeisiä pienten lasten oppimiseen ja oppimisen motivaatioon vaikuttavia tekijöitä. 

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmassa 2019—2024 todetaan, että "Parannetaan varhaista perustaitojen oppimista muodostamalla esiopetuksesta ja perusopetuksen kahdesta ensimmäisestä vuosiluokasta nykyistä yhtenäisempi kokonaisuus. Siirtyminen eteenpäin tapahtuu joustavasti siinä vaiheessa, kun perustaidot ovat riittävän hyvin hallussa." Tästä on puhuttu myös ns. pienten lasten kouluna.  

Esiopetuksen opettajan kelpoisuutena on joko varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus tai luokanopettajan kelpoisuus, alkuopetuksessa vain luokanopettaja. Joustavaan esi- ja alkuopetusmallissa 6—8-vuotiaita lapsia on kelpoinen opettamaan tämän hetken säädösten mukaan ainoastaan luokanopettaja.  

Tämä herättää kysymyksen siitä, miten varmistetaan varhaispedagogiikan ja esiopetussuunnitelman toteutuminen esiopetusikäisillä lapsilla ja miten varmistetaan se, ettei ajauduta oppivelvollisuuden alentamiseen tai varhennettuun alkuopetukseen. Miten sovitetaan yhteen perusopetuksen säädelty oppimistavoitteellinen tuntikehys esiopetuksen kokonaisvaltaiseen leikkiin perustuvaan toimintaan. Miten lasten osallistuminen esiopetuksen jälkeiseen varhaiskasvatukseen varmistetaan? 

Esi- ja alkuopetuksen yhteistyön kehittämisen perusteena ei saa olla säästötoimi, jolla nopeutetaan koulupolkua. Hallituksen tavoite on erikoinen tässä vaiheessa, kun oppivelvollisuutta ollaan pidentämässä, huolimatta siitä, että monet asiantuntijat ja tutkijat toteavat panostuksen varhaisiin vuosiin ja varhaispedagogiikkaan olevan vaikuttavinta. 

Parhaillaan on paljon erilaisia joustavan esi- ja alkuopetuksen järjestelyitä, joiden toimintaa ei ole selvitetty ja arvioitu. Esiopetusikäisiä on esimerkiksi yhdysluokissa ilman varhaispedagogista osaamista ja leikin mahdollistavaa oppimisympäristöä. Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Millaista selvitys- ja arviointityötä hallitus aikoo tehdä ennen esi- ja alkuopetuksen tiiviimmän kokonaisuuden toteuttamista ja onko hallitus arvioinut, päästäisiinkö samoihin tavoitteisiin varhaisten perustaitojen parantamisessa kehittämällä pedagogisen varhaiskasvatuksen laatua ja varhaistamalla, että jokaisella vähintään yli kolmivuotiaana lapsella on selkeä oikeus päiväkodin pedagogiseen toimintaan? 

Helsingissä 24.5.2021 

Sari Sarkomaa kok  

Tiedote 28.5.21

Julkaisuvapaa heti

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa kirittää hallitusta rakentamaan sairaanhoitajille kansallisesti määritellyt, yhtenäiset kliiniset erikoistumiskoulutusvaihtoehdot.

Tarjonta on vaihtelevaa, ja monelle erikoisalalle ei ole tarjolla lainkaan koulutusta. Vaikka moniammatillinen yhteistyö on tärkeää, kaikki erikoistumiskoulutus ei voi olla moniammatillista ja hoitotyön kliinisen syväosaamisen ulkopuolelle keskittyvää. Käytännön hoitotyön vaatimukset edellyttävät sairaanhoitajilta hoitotyön syväosaamista ja sen jatkuvaa kehittämistä, mihin tarvitaan omia erikoistumiskoulutusvaihtoehtoja. 

”Entisenä opetusministerinä pidän välttämättömänä, että sairaanhoitajakoulutusta kehitetään jatkuvasti huomioiden tulevaisuuden työelämän tarpeet. Tuen Sairaanhoitajaliiton ja 30 muun järjestön esitystä asiasta siitä, että sairaanhoitajaliitolle luodaan kansallisesti määritellyt, yhtenäiset kliiniset erikoistumisvaihtoehdot. Tällä hetkellä tarjonta on vaihtelevaa eikä saatavilla oleva erikoistumiskoulutustarjonta vastaa työelämän eikä sairaanhoitomme osaamisen kehittämistä riittävästi”, Sarkomaa toteaa.

Suomessa sairaanhoitajat ovat tällä hetkellä kouluttautumismahdollisuuksien osalta hyvin eriarvoisessa asemassa, sillä koulutuksiin pääsy ja mahdollisuudet erikoistua ovat riippuvaisia työnantajasta. Eri työnantajat tukevat eri tavoin työntekijöitään olemassa oleviin erikoistumisopintoihin ja muihin täydennys- tai lisäkoulutuksiin.

Sairaanhoitajaliiton ja muiden kannanoton allekirjoittaneiden mielestä erikoistumiskoulutusten tulee jatkossa olla valtion tukemia. He pitävät kohtuuttomana edellyttää, että sairaanhoitaja joutuu itse maksamaan koulutuksesta, jota hän tarvitsee alati kehittyvän ja yhä vaativamman työnsä hoitamiseen ja oman asiantuntijuutensa vahvistamiseen. 

Hoitoalan houkuttelevuuden ja työtyytyväisyyden lisäämiseen on huutava tarve. Sairaanhoitajien kattavien kliiniset erikoistumisvaihtoehdot ja valtakunnallisesti yhtenäiset erikoistumiskoulutukset olisivat tervetullut konkreettinen keino lisätä hoitoalan veto- ja pitovoimaa.

Sarkomaa on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen Sairaanhoitajaliiton ja 30 muun järjestön kannanoton pohjalta: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_311+2021.aspx

Lisätietoja:
Sari Sarkomaa, p. 0505113033

Eduskunnan puhemiehelle

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä on meneillään ja suunnitteilla useampia potilaspaikkojen sulkuja normaalien kesäsupistusten lisäksi. Keskeisenä syynä sulkuihin on HUS:n mukaan hoitajapula.  

Hoitajaliitto Tehyn mukaan rekrytointiongelma alalla on valtakunnallinen ja kesäsijaisia on hankala saada. Kaikkein huolestuttavin tilanne on HUS:n sydän- ja keuhkokeskuksessa, jossa ollaan sulkemassa kymmeniä paikkoja useaksi kuukaudeksi. Lisäksi HUS kertoo, että Töölön sairaalassa on suljettuna ortopedialla reilut 10 paikkaa toukokuun puoliväliin saakka ja kuusi paikkaa kuun loppuun saakka. Peijaksen ortopedian osastolta potilaspaikkoja on suljettu viisitoista paikkaa 75:stä. Lisäksi meneillään on yksittäisiä muita sulkuja. 

Hoitajat kertovat, että henkilöstö äänestää jaloillaan. Sydänkirurgiselta teho-osastolta on poistunut viimeisen vuoden aikana 18 tehohoitajaa. HUS:sta saadun tiedon mukaan on paikkoja, kuten esimerkiksi sydän- ja keuhkoyksikön osasto, joissa paikka on ollut auki ja johon ei ole tullut yhtäkään hakijaa. Ongelmia ei ole vain pääkaupunkiseudulla vaan koko maassa. 

Useampi taho on kommentoinut, että näin merkittävää pulaa ei ole ollut hoitohenkilökunnassa, kun puhutaan sijaisuuksista. Sijaisuuksien täyttäminen alkaa olla erittäin haasteellista. 

Helmikuun puolivälistä lähtien on jouduttu sulkemaan 5—6 leikkaussalia OYKS:ssa. Ajatuksena oli, että sulku kestäisi huhtikuun loppuun asti, mutta nyt jo tiedetään, että kaikkia saleja ei voida avata. Lopputuloksena ei-kiireellisen hoidon odotusajat ja jonot pitenevät. 

Koronaepidemian on arvioitu "katkaisseen kamelin selän". Sote-alan ammattilaiset ovat venyneet hyvin pitkään, tehneet ylimääräistä työtä ja purkaneet hoitojonoja. Monien sote-alan ammattilaisten arjessa venyminen on ollut arkipäivää jo pitkään ennen koronaa. Vaikka koronatilanne on helpottumassa, ei tilanne ole ohi, vaan päin vastoin. Edessä on kasaantuva hoitovelka ja koronaepidemian aiheuttamien jonojen purku kiireettömään hoitoon. Piinaava koko maata koskeva hoitajapula on terveydenhuollon toimintakykyä eniten uhkaava asia.  

Kaikissa sairaanhoitopiireissä on vaikeuksia saada sijaisia hoitajille. Kesän tilanne, lomien sijaiset, huolestuttaa jokaisessa sairaanhoitopiirissä. Potilaiden näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että hoitojonot kasvavat ja äärimmäisessä tapauksessa puhutaan potilasturvallisuudesta. 

Tehy kysyi jäsenistön mielialoja viime vuoden puolella karuin tuloksin. Lähes 90 prosenttia vastaajista on miettinyt alan vaihtoa ja kymmenisen prosenttia miettii sitä päivittäin. Hoitoalan houkuttelevuutta sekä pito- ja vetovoimaa on lisättävä. Aivan ensimmäiseksi tarvitaan lisävoimavaroja hoitojonojen purkuun, että työtaakkaa voidaan keventää. Mahdollisuus pitää kesäloma on monen jaksamisen edellytys.  

Maakuntasote-uudistus, jonka piti parantaa palveluja, on vahingollinen koko maalle ja katastrofi suurille kaupungeille. Uusimman arvion mukaan Helsingin ja Uudenmaan alueiden sote-rahoitus vähenee noin 300—400 miljoonalla eurolla. Esitys vaarantaisi alueen sote-palvelut, HUSin toiminnan ja korkeatasoisen erikoissairaanhoitomme. Esityksestä puuttuvat ratkaisut yliopistollisen opetuksen ja tutkimuksen rahoituksesta. Vaarassa on esimerkiksi korkeatasoinen syöpätutkimus ja siten potilaiden mahdollisuus saada parasta mahdollista hoitoa. 

Juuri valmistuneiden valtiovarainministeriön laskelmien mukaan Helsingin asukaskohtainen leikkaus sote-palveluihin tarkoitettuun rahoitukseen on noussut maksimitasolle 100 euroon asukasta kohden. Tämä tarkoittaisi yhteensä yli 65 miljoonan euron leikkauksia  helsinkiläisten sosiaali- ja terveyspalveluihin. Leikkauksia on tulossa muiden suurten kaupunkien ja kuntien sote- rahoitukseen eri puolilla Suomea. Tällaiset leikkaukset vaarantaisivat helsinkiläisten ja muiden kuntien palveluiden laadun ja toimivuuden sekä pidentäisivät jonoja entisestään. 

Lisäksi hallitus kaavailee yksityisen terveydenhuollon tutkimuksen ja hoidon sairausvakuutuskorvausten poistamista, mikä entisestään vaikeuttaisi palveluiden saatavuutta ja lisäisi julkisen sektorin työn kuormittavuutta. Veto- ja pitovoimaa hoitotyöhön pitää kehittää, ja siinä palkkaus on ydinelementti. Hoitajilla on oltava aikaa tehdä työ hyvin. Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitukseen tehdyt leikkaukset vaikeuttavat entisestään mahdollisuuksia henkilöstöresurssien lisäämiseen ja kannustavaan palkkapolitiikkaan.  

Hallituksen maakuntasote-esityksessä on arvioitu, että palkkaharmonisoinnin kustannukset olisivat noin 60 miljoonaa euroa, jos palkat sovitettaisiin yhteen mediaanipalkkatason mukaan, ja noin 560 miljoonaa euroa, jos palkat harmonisoidaan ylimpien palkkojen mukaan. Tähänastiset oikeudessa asti ratkaistut palkkakiistat viittaavat siihen, että harmonisointi pitää tehdä ylös- eikä alaspäin. Kun hyvinvointialueet perustetaan, niiden palvelukseen siirtyy peräti noin 173 000 henkilöä kunnista, sairaanhoitopiireistä ja kuntayhtymistä, joilla kaikilla on ollut oma palkkapolitiikkansa. 

On selvää, että palkkaharmonisointikustannuksissa on otettava huomioon myös Helsinki. Jos muualla Uudellamaalla palkat nousevat, on sillä vaikutus Helsingin tilanteeseen. On epäselvää, onko tämä otettu hallituksen laskelmissa huomioon. Hallituksen arvio palkkaharmonisoinnin vaikutuksesta on olemassa olevien tietojen mukaan täysin aliarvioitu. KT Kuntatyönantajien mukaan palkkojen yhteensovitus niin sanottuun kärkipalkkaan nostaa julkishallinnon kustannuksia vähintään 500 miljoonaa euroa vuodessa, jos työnantajat joutuvat sovittamaan yhteen palkkansa korkeimpien palkkojen mukaan. Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus ryhtyy sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittävyyden ja jaksamisen turvaamiseksi,

millä tavoin on varmistettu, että hoitohenkilöstöä riittää tulevaisuuden tarpeisiin ja tulevien kesien sijaisuuksiin,

millaisia vaikutuksia arvioidaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, Helsingin ja alueen muiden kaupunkien sekä muun Suomen rahoitusleikkauksilla olevan ihmisten palveluihin ja hoitohenkilöstön työtaakkaan sekä työssä jaksamiseen,

millaisia vaikutuksia rahoitusleikkauksilla arvioidaan olevan alueiden mahdollisuuksiin hoitohenkilöstön kannustavaan palkkapolitiikkaan,

millaisia toimia hallitus tekee julkisen sektorin henkilöstön työtaakan helpottamiseksi hoitojonon purkamisessa,mihin perustuu hallituksen palkkaharmonisaatiokustannusarvio,mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy, että palkkaharmonisaatiokustannusten laskelmissa ja arvioinneissa on otettu huomioon myös Helsinki ja

millaisia vaikutuksia arvioidaan olevan yksityisen hoidon ja tutkimuksen sairausvakuuutuskorvauksen leikkaamisella ja mahdollisella poistamisella väestön palveluiden saamiseen ja julkisen sektorin työtaakkaan?  

Helsingissä 14.5.2021 

Sari Sarkomaa kok  

Timo Heinonen kok  

Sari Multala kok  

Pauli Kiuru kok  

Paula Risikko kok  

Anna-Kaisa Ikonen kok  

Arto Satonen kok  

Ilkka Kanerva kok  

Marko Kilpi kok