Kesän hukkumistilastot ovat olleet lohdutonta luettavaa. Kesäkuun loppuun mennessä hukkuneita oli jo lähes 80. Määrä on yli 30 suurempi kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Luvut ovat kasvaneet siitäkin huolimatta, että vesillä liikkumisen vaaroista kampanjoidaan näkyvästi.

Suomalaisten uimataito on kohentunut merkittävästi viime vuosisadan loppupuolella. Sodanjälkeisinä vuosina hukkuneita oli vuosittain noin 500, viime vuosina on jääty alle 200 hukkuneen. Uimataidon kehittymisessä ratkaisevassa asemassa on ollut uimahallien rakentaminen. Ne ovat tehneet uinnista myös talvilajin ja säännöllisiä uinninharrastajia maassamme on paljon.

Veden varaan joutuvalle riittävä uimataito on todellinen henkivakuutus. Mitä paremmin osaa uida, sitä paremmat mahdollisuudet on selviytyä. Pohjoismaisen määritelmän mukaan uida osaa, jos putoaa syvään veteen pää pinnan alle ja sen jälkeen pystyy uimaan 200 metriä, joista 50 metriä selällään. Tähän kykenee vain noin kaksi kolmannesta suomalaisista. Iso joukko suomalaisista kuuluukin muutaman kymmenen metrin matkan taitaviin rantapulikoihin. Oma uimataito arvioidaan herkästi todellisuutta paremmaksi.

Uimataidon kartuttamisessa vanhemmat ja koulut ovat avainasemassa. Vanhempien ja sukulaisten seurassa uimaan oppii noin puolet peruskoululaisista. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto suosittelee, että uimaopetusta annettaisiin peruskoululaisille kuusi tuntia lukuvuodessa. Tähän tavoitteeseen ylletään noin 90 prosentissa kouluja. Kymmenen vuotta sitten vastaava luku oli vain 79 prosenttia. Nousu näkyy ennen kaikkea kuudesluokkalaisten taitojen kohentumisessa. Vuonna 2000 tehdyn tutkimuksen mukaan 67 prosenttia kuudesluokkalaisista osasi uida, viime vuonna samaan ylsi jo 80 prosenttia.

Perusopetuksen päättöarvioinnissa kriteeri arvosanalle 8 on se, että oppilas hallitsee uimataidon sekä osaa vesipelastamisen taitoja. Vahvistetuissa opetussuunnitelman perusteissa luokilla 1.-4. keskeisinä uinninopetuksen sisältöinä on veteen totuttautuminen sekä uintiharjoitukset. Ylemmillä luokilla taas uinninopetus koostuu uimataidon kehittämisestä sekä vesipelastamisen taitojen opettelusta.

Valitettavaa on kuitenkin se, että edelleen noin kymmenen prosenttia peruskoululaisista jää kokonaan ilman uimaopetusta. Joukko on liian suuri. Useimmiten syynä uimaopetuksen järjestämättä jättämiseen on se, että lähimmät uimahallit sijaitsevat liian kaukana. Suomessa uimahalleja on noin 200 eli vajaassa puolessa kuntia uintiretkelle on lähdettävä naapurikuntaan tai kauemmaksi. Erityisen valitettavaa on, jos kunnissa tingitään uimaopetuksesta säästösyistä.

Helsingissä uintimahdollisuudet ovat hyvät, kesällä maauimaloiden ja valvottujen uimarantojen lisäksi myös osa uimahalleista on auki. Liikuntaviraston järjestämät lasten ja myös aikuisten uimakoulut ovat suosittuja ja jonot niihin ovat pitkiä erityisesti syksyisin. Keväisin tilaa on paremmin.

Jokaisella lapsella on oikeus uimaopetukseen. Niillä paikkakunnilla, missä olosuhteiden vuoksi kouluvuoden aikana uimaopetus on mahdotonta järjestää, koulun ja vanhempien yhteistyö korostuu. Hyvä käytäntö on esimerkiksi tiedottaa tehostetusti kesällä järjestettävistä uimakouluista. Vanhemmille on myös kerrottava, mikäli opetussuunnitelman mukainen uimaopetus ei koulussa toteudu. Uimaopetuksen ulottaminen kaikkien peruskoululaisten saataville on tärkeä tavoite, jonka saavuttamiseksi on tehtävä nykyistä enemmän töitä ja myös löydettävä uusia keinoja.

Hyvä uimataito on yksi tärkeimmistä kansalaistaidoista. Sen avulla voi selvitä yllättävistäkin tilanteista vesillä. Hukkumistilastojen takaa löytyy toki paljon muitakin syitä kuin uimataidottomuus. Humala ja välinpitämättömyys pelastusliivejä kohtaan ovat aiheuttaneet monia kuolonuutisia. Uimataitoisiakaan lapsia ei saa jättää valvomatta eikä uintiretkelle ole viisasta lähteä yksin. Uimataidon opettelusta ei pidä tinkiä. Edullisempaa henkivakuutusta saa hakea.

Sari Sarkomaa
Opetusministeri