Kolumnit 200722.12.2007 12.12.2007
30.11.2007
31.10.2007
29.8.2007 |
Kolumni Oulun ylioppilaslehdessä 12.12.2007
Yliopistoyhteisö tukiverkkonaJokelassa marraskuussa tapahtunut väkivallanteko järkytti koko Suomea. Se jätti syvän haavan turvallisuuden tunteeseemme. Suru on suuri ja meille kaikille yhteinen. Väkivallanteot ovat erittäin harvinaisia Suomen kouluissa. Vaikka tässä tapauksessa oli kyseessä yksittäinen ja täysin arvaamaton teko, osoittaa se kuitenkin meille, kuinka tärkeää on panostaa lasten ja nuorten hyvinvointiin niin kouluissa kuin muuallakin. Monien lasten ja nuorten tiedolliset taidot ovat erinomaiset, mutta samaan aikaan oppilaiden kasvuympäristössä tapahtuvat muutokset voivat herkistää sosiaalisille ja emotionaalisille ongelmille. Sama huoli koskee myös ensimmäisen ja toisen asteen jälkeisiä opiskelijoita . Tiedämme, että kaikki yliopistoissa opiskelevat eivät voi hyvin. Jo pitkään on kuulunut huolestuttavia viestejä yliopisto-opiskelijoiden lisääntyvistä mielenterveysongelmista ja etenkin vaikeudesta saada niihin apua. Uudelle paikkakunnalle muuttaminen, arjen ongelmien ratkaisu ja uudenlaisen akateemisen opiskelutavan sisäistäminen on paitsi mahdollisuus myös suuri haaste, jossa tarvitaan muiden ihmisten, yhteisön tukea. Mitä nopeammin tukiverkko saadaan rakennettua, sitä helpompi on ongelmista selviytyä. Suomessa on perinteisesti vallinnut vahva yhteisöllisyyden tunne. Tätä perinnettä ylioppilaskunnat ovat aina vaalineet. Ylioppilaskunnan toiminta osakuntineen ja ainejärjestöineen on sitä yhteisöllisyyttä, jonka vaalimista ja kehittämistä yhteiskunnan eri osa-alueille on viime viikkoina herätty vaatimaan. Parhaillaan ne voivatkin toimia opiskelijan vahvana tukiverkkona. Silti myös yhteiskunnan tukea tarvitaan. Teen opetusministerinä kaikkeni, jotta opiskelujen aikaista ohjausta ja opiskelijan asemaan liittyvää tutkimusta tullaan kehittämään. Luonnollisesti myös opiskelijan taloudellinen asema on tärkeä; tällä hallituskaudella tehdyt opintotuen ja tulorajojen korotukset on otettu ilolla vastaan ympäri Suomea. Yhteiskunnan sivistyneisyyttä ja yhteisöjen
oikeudenmukaisuutta voidaan mitata sillä, miten ne pitävät huolta
heikoimmistaan. Eri toimijoiden panosta tarvitaan opiskelijoiden taloudellisen
aseman, sosiaalisen hyvinvoinnin sekä terveydenhuollon ja erityisesti
mielenterveyspalvelujen kehittämiseksi siten, että myös heikoimmat saavat
tarvitsemansa tuen. Lapsen, nuoren tai jo aikuisen hyvinvoinnin parhaana
takaajana toimii välittävä yhteisö. |