Harvoin olen ollut niin helpottunut ja tyytyväinen valtuustoäänestyksen johdosta, kuin keskiviikkona Katajanokan hotellihankkeen kaaduttua. Kävimme kokouksessa usean tunnin keskustelun ja äänestys tapahtui ennen puoltayötä. Kotiin mennessäni tunsin suunnatonta riemua katsellessani kaupunkia, jonka keskeisen paraatipaikan olimme juuri pelastaneet rakennukselta, joka ei mitenkään olisi kansallismaisemaamme sopinut.
Mielestäni hotellihanke oli monin tavoin kestämätön ja huonosti perusteltu. En halua tuhota Katajanokan kaunista jugend-aluetta, enkä Senaatintorin ainutlaatuista miljöötä. Kaikella kunnioituksella, kaavailtu hotelli näytti väärään paikaan eksyneeltä massiiviselta lasimöhkäleeltä joka on paikkaan ja ympäristöön täysin sopimaton. Suunniteltu hotelli ei liity historiallisesti eikä arkkitehtuurillisesti mitenkään alueeseen.
Mielestäni Helsinkiin voidaan ilman muuta rakentaa design-hotelleja nostamaan kansainvälistä profiilia, mutta ne on sijoitettava alueelle, jossa on mahdollisesti muutakin modernia arkkitehtuuria ja ennen kaikkea paikkaan minne ne sopivat. Meillä on mahdollisuuksia tähän ja kaupungissamme on tilaa.
Hotellihankkeen ajajat korostivat kovasti, että hotellia tarvitaan turistien houkuttelemiseksi. Rakennus on mielestäni kyllä paljon enemmän kerralla kurkattua kertakäyttöarkkitehtuuria, kuin kuviteltu arkkitehtuurituristirysä. Tosin hotelli itsessään toisessa paikassa voisi olla aivan upea ja tervetullut.
Hotellihanketta perusteltiin useissa puheenvuoroissa myös sillä, että Katajanokka ja kaupunki tarvitsevat kerroksellisuutta ja yllätyksellisyyttä. Mielestäni esityksen mukainen hotelli tekisi alueesta ennemminkin sekamelskan. Katajanokalla on jo Uspenskin katedraali ja Enson talo. Siinä on jo elävöitystä kerrakseen. Alue ei kaipaa sitä yhtään lisää.
Liian usein on pilattu kauniita kaupunkeja ja alueita ajattelemattomalla rakentamisella. Karmaisevia esimerkkejä löytyy mm. entisistä kommunistisista maista betonimöhkäleineen ja Stalinin hampaineen. Eikä tarvitse mennä niihinkään maihin asti – olemme me osanneet myös itse. Ihmettelin valtuustossa, miksi tehdä nyt moista kun ei ole pakko? Onneksi kaava kaatui.
Hotellisuunnitelman käsitteleminen erillisenä, yhtä tonttia koskevana ”postimerkkikaavoitus”-hankkeena kun samanaikaisesti valmistellaan koko kaupunginlahden ympäristön kokonaissuunnittelua ei ole prosessina hyvä. ”Ota tai jätä” –tapa, jolla esitys on tuotu ei ole se tapa, jolla haluan Helsinkiä rakentaa. Ja siksi valitsin, että en ota. Uskon, että oli koko kauniin kaupunkimme etu, että näkemykseni jakoi enemmistö valtuutetuista.
