Päiväkirja

Tuore valtioneuvoston esitys kotikuntalain muutoksesta on pitkään odotettu ja tervetullut. Esityksen mukaan pitkäaikaishoitoa tarvitsevat henkilöt voivat jatkossa valita kotikuntansa tasavertaisemmin. Muuttoa toiseen kuntaan ei ole kielletty tähänkään asti, mutta siihen ei pitkäaikaishoidossa olevilla ole ollut käytännössä usein mahdollisuutta. Näin siksi, että aiemmin kunnilla ei ole ollut velvollisuutta järjestää hoitopaikkaa ulkopaikkakuntalaiselle. Ikävä, mutta kuvaava esimerkki välttämättömästä muutostarpeesta on se, kun toisessa kunnassa asuvan laitoshoidossa olevan isovanhemman ei ole ollut mahdollista muuttaa perheensä läheisyyteen.

Nyt tehtävä kotikuntalain muutos on helpotus monelle vammaiselle, palvelutalossa tai vanhainkodissa asuvalle, joka on ikävöinyt omaisiaan ja läheisiään, mutta järjestelmämme on estänyt muuton lähelle perhettä. Tilanne on ollut usein kohtuuton ja jopa julma.

Lakimuutoksen jälkeen kunnan olisi yhteistyössä henkilön kotikunnan kanssa arvioitava muuttoon halukkaan henkilön hoidon ja palvelujen tarve ja järjestää tarvittavat palvelut. Henkilön tuleva kotikunta päättäisi hoidosta ja palveluista samoin perustein, kuin jos hakijana olisi kunnassa jo asuva henkilö.

Syitä kotikunnan vaihtoon on useita. Usein lapset haluavat iäkkäät vanhempansa hoitoon lähelle omaa asuinpaikkaansa, jotta voisivat paremmin pitää yhteyttä ja osallistua läheisensä hoitoon. Joku voi haluta muuttaa takaisin entiseen kotikuntaansa, jossa hänellä on sukulaisia ja tuttavia.

Lain valmistumista viivyttivät neuvottelut siitä, miten muutoksesta aiheutuvat kustannukset korvataan. Neuvottelujen loppuun asti oli vaarana, että vastaanottava kunta olisi joutunut maksumieheksi. Aivan loppumetreillä saatiin ainoa järkevä päätös: Lähtökunta maksaa pitkäaikaishoidon kustannukset. Rahoitusratkaisu on Helsingille hyvä. Tämä on metropolipolitiikkaa parhaimmillaan. Muuttojen määrää on vaikea arvioida, mutta muuttohalukkuutta on todennäköisesti eniten haja-asutusalueilta kasvukeskuksiin. Oli hyvä, että eri tahoilla ymmärrettiin, ettei kaikkia kustannuksia voi laittaa pääkaupungin maksettavaksi. Helsinki valmistautuu vastaanottamaan muuttajia ja tämä työ on nyt helpompi tehdä, kun kustannukset eivät jää kokonaan Helsingin kontolle.

Päätös oli kuitenkin ennen kaikkea välittämistä ja inhimillisestä näkökulmasta välttämätön. Meille kaikille on tärkeää, että halutessamme voimme asua lähellä perhettämme ja läheisiämme. Vastuuta ja välittämistä ei voi eikä saa ulkoistaa.